Salme Sylvia Haltia, iältään 103 vuotias sotiemme veteraani, oli saapunut saattajansa kanssa Kansallisen Veteraanipäivän pääjuhlaan 27.4.2016 Oulussa. Hän oli iloinen ja kiitollinen siitä, että pääjuhla pidettiin tällä kertaa hänen kotikaupungissaan. Salme kertoo ottavansa lääkitystä ainoastaan kilpirauhasen vajaatoimintaan. ”Näkökenttäni on hieman pienentynyt ja se haittaa hieman olemista”, kertoo Salme. Salme toimi sekä talvi- että jatkosodassa lääkintälottana. Ikävin muisto, mikä hänellä oli sota-ajasta, oli kun hän joutui yhtenä yönä sulkemaan pois nukkuneen sotilaan silmät ja suun. Tehtävä ei oikein ollut ottanut onnistuakseen, kun kokemusta ei ollut. Ainoan ohjeen tähän tehtävään hän oli saanut kenttäsairaalan lääkäriltä suullisesti edellisenä iltana. Salme täyttää heinäkuussa 104 vuotta ja on tulossa juhlistamaan syntymäpäiviään lastensa luo pääkaupunkiseudulle.
Kansallisen veteraanipäivän iäkkäin osallistuja
Viimeisimmät blogit
- 09.03.2018 Miksi yhä kerätään kun ei ole veteraaneja mutta miljoonia kylläkin!
- 24.11.2016 Sotiemme Veteraanit Suomi 100 merkin myynti käyntiin
- 03.10.2016 Valtiolta lisätukea veteraaneille – puolisot ja lesket keräystuen varassa
- 25.08.2016 Sotiemme Veteraanit -keräyksen piiripäälliköitä kiitettiin
- 19.05.2016 Jyväskylän veteraanit kesäisellä asevelilounaalla
- 04.05.2016 Sotiemme Veteraanit -keräys jakoi kiitoksia Helsinki-Vantaan keräyspiirissä
- 04.05.2016 Kansallisen veteraanipäivän iäkkäin osallistuja
- 04.05.2016 Iloista isänmaallisuutta sanoitus- ja sävellyskilpailulla