Yleinen

20.9.2018 Tee työtä, jolla on merkitystä – vapaaehtoistyö tutuksi

Sotiemme veteraanien rahankeräys
Helsinki-Vantaa keräyksen piiripäällikkö Viljo Lehtonen ja Kaartin jääkärirykmentin Sotilaspoliisikomppanian varusmies

Vapaaehtoistyö sotiemme veteraanien hyväksi on palkitsevaa monesta syystä. Ensinnäkin, sillä mahdollistetaan kunniakansalaisillemme eli veteraaneille päivittäisiä perustarpeita aina lääkehuollosta yksinäisyyden torjuntaan sekä ateriapalveluihin ja taksikyyteihin. Sen lisäksi vapaaehtoistyössä pääsee kokemaan oman työn merkityksellisyyden ja auttamisen ilon konkreettisesti olemalla vuorovaikutuksessa veteraanien kanssa.

Piiripäällikkönä pääsee vaikuttamaan

Sotiemme Veteraanit -vapaaehtoistoiminnassa on mahdollista vaikuttaa kolmessa eri tehtävässä: piiripäällikkönä, aluevastaavana sekä kerääjänä. Jokainen tehtävä on arvokas ja tärkeä. Halu auttaa heikompiosaisia on kussakin tehtävässä toiminnan keskiössä.

Sen tietää myös Antti Roiko-Jokela, joka on toiminut erilaisissa vapaaehtoistyötehtävissä lähes koko aikuisikänsä. Viimeisimpänä Roiko-Jokela työskenteli menestyksekkäästi Keski-Pohjanmaan piiripäällikkönä 12 vuoden ajan.

Roiko-Jokelan kiinnostus veteraanitoimintaa kohtaan juontaa juurensa miehen omakohtaisista kokemuksista. Hänen isänsä oli sotainvalidi, joten hän näki veteraanin arjen ja haasteet hyvin läheltä. Lisäksi Roiko-Jokelalla on itsellään pitkän linjan reservitausta, joten maanpuolustus on ollut lähellä sydäntä läpi elämän.

Roiko-Jokela pääsi piiripäällikön roolissaan kokemaan ja näkemään parhaalta paikalta, mitä vapaaehtoistoiminnalla voidaan saada aikaan. Tästä loistavana esimerkkinä toimii se, että Roiko-Jokelan luotsaaman keräysorganisaation työn tuloksena Keski-Pohjanmaan veteraanit saivat yhteensä yli miljoonan euron edestä tukea päivittäisiin haasteisiinsa niiden 12 vuoden aikana, kun Roiko-Jokela oli keräyksen piiripäällikkönä.

Piiripäälliköllä on vastuu oman keräyspiirinsä rahankeräyksestä. Hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa keräyksien järjestäminen ja keräysalueiden aluevastaavien rekrytointi ja koulutus. Lisäksi piiripäällikkö raportoi keräysrahojen käytöstä ja hoitaa niiden siirtämisen veteraaneille, heidän puolisoilleen ja leskille.

Piiripäälliköille on luonteenomaista innostaa ja inspiroida muita, hallita laajoja kokonaisuuksia ja lähestyä uusi tilanteita ja ihmisiä positiivisuuden ja vuorovaikutuksellisuuden kautta. Piiripäällikkönä pääsee kehittämään erityisesti omaa organisointi- ja ongelmanratkaisukykyä sekä johtamis- ja kommunikointitaitoa.

Aluevastaava innostaa ja perehdyttää vapaaehtoistyöhön

Piiripäällikön roolissa Roiko-Jokelan tehtäviin kuului olennaisesti myös aluevastaavien rekrytointi sekä koulutus. Siinä missä piiripäällikön tehtävänä on vastata oman keräyspiirinsä (esim. Etelä-Pohjanmaa) rahankeräyksestä, aluevastaavan vastuulla on puolestaan oman alueen (esim. Seinäjoki) rahankeräys.

Aluevastaava toimii innoittajana, jonka tehtävänä on järjestää, kouluttaa ja motivoida ”yhden kerran” vapaaehtoiset mukaan kuhunkin keräystempaukseen, kuten esimerkiksi varusmieskeräykseen. Aluevastaavan valttikorttina on hyvät vuorovaikutustaidot, sillä hänen tehtävään on olla yhteydessä sekä kerääjiin että piiripäällikköön.

Jokainen kohtaaminen on arvokas

Roiko-Jokela korostaa, että jokainen lenkki vapaaehtoistyössä on tärkeä; kokonaisuuden täytyy toimia aina piiripäälliköstä kaduilta tuttuihin lipaskerääjään. Kerääjänä työn merkityksellisyys konkretisoituu, sillä jokainen kohtaaminen, vaihdettu sana sekä kerätty euro on äärimmäisen arvokas panos veteraanien hyväksi.

Lipaskerääjänä pääsee tapaamaan ihmisiä vauvasta vaariin. Siksi avoimuus ja helposti lähestyttävyys ovat kerääjille ominaisia taitoja.

Kerääjän työtä voi tehdä osa-aikaisesti, muutaman tunnin keikkoina. Pienikin hetki arjessa riittää.

Tee hyvää ja koe auttamisen ilo

Olitpa sitten eläkeläinen, opiskelija tai vaikka osa-aika työtä tekevä, voi vapaaehtoistyö veteraanien hyväksi olla juuri sinun juttusi. Vapaaehtoistyössä hienointa onkin se, että käytännössä kuka tahansa, jolla riittää kiinnostusta ja aikaa veteraanien auttamiseksi, voi osallistua siihen. Oikealla asenteella on valtavan suuri voima. Roiko-Jokela korostaakin, että jokainen keräyspiiri on erilainen.

”Meillä Keski-Pohjanmaalla keräysorganisaation rungon muodostavat reserviläiset ja veteraanijärjestöt. Lisäksi meillä on partiolaisia, leijonia ja rotareita. Keski-Pohjanmaalla on paljon ihmisiä, jotka haluavat tukea oman paikkakunnan veteraaneja sekä heidän puolisoitaan ja leskiään ja osallistua keräykseen esimerkiksi varusmiesten kuljettajana.”

Vapaaehtoistyö veteraanien hyväksi on palkitsevaa toimintaa etenkin siksi, että apua antamalla saat vastalahjaksi aitoa kiitollisuutta, merkityksellisyyden tunnetta ja elämänviisautta. Veteraanien keski-ikä on jo 93 vuotta, joten on sanomattakin selvää, että heillä riittää elämänkokemusta ja mielenkiintoisia tarinoita kerrottavaksi itsenäisen Suomen monivaiheiselta taipaleelta.

Sotiemme veteraanit ovat omilla uhrauksillaan mahdollistaneet meille elämisen tämän päivän itsenäisessä ja hyvinvoivassa Suomessa. Nyt on meidän vuoromme auttaa veteraaneja, heidän puolisoitaan sekä leskiään. Tee hyvää, ja koe aito auttamisen ilo – ryhdy vapaaehtoistyöntekijäksi!

Ilmoittaudu vapaaehtoistyöntekijäksi ottamalla sähköpostitse yhteys Riitta Suoanttilaan, osoitteeseen riitta.suoanttila@sotiemmeveteraanit.fi.

 

Voit lahjoittaa veteraaneille! Tutustu lahjoituskohteisiin!

Tutustu Sotiemme veteraanien toimintaan verkkosivuillamme!

Lahjoita veteraaneille lääkkeet, silmälasit, taksimatka tai lounas! 

13.8.2018 Avustajatoiminnan päättyessä katseet käännetään toisenlaiseen apuun

Avustajatoiminnan päättyessä Uudellamaalla on hyvä katsella menneeseen vuosikymmeneen, onnistuneeseen avustajatoimintaan ja veteraanityöhön. Lue lisää ››

Sotainvalidien Veljesliiton Uudenmaan piirin avustajatoiminta päättyy yli vuosikymmenen aktiivisen toiminnan jälkeen. Toiminnan loppumiseen vaikuttaa veteraanien korkea keski-ikä, joka tarkoittaa luonnollista avuntarpeen pienenemistä, sekä se, että Uudenmaan TE-toimisto ei jatka hankkeen rahoittamista. Edellytyksenä toiminnan jatkumiselle olisi ollut 40 avustajan palkkaaminen, mutta niin suurta määrää ei enää voitu työllistää, sillä veteraaneja on vähenevissä määrin. Avustajatoiminta jatkuu kuitenkin muualla Suomessa yhdeksässä maakunnassa jatkossakin monimuotoisena avustajatoiminnan kirjona.

Continue reading “Avustajatoiminnan päättyessä katseet käännetään toisenlaiseen apuun”

4.7.2018 77 vuotta jatkosodasta: ”Kyllä sota on kamalaa – sitä ei edes ymmärrä, kun on rauha”

 

Kesäkuussa tulee kuluneeksi 77 vuotta jatkosodan alusta. Haastattelimme veteraaneja heidän jatkosotamuistoistaan ja siitä, millaista rintama-arki oli.

77 vuotta sitten elettiin epätietoisuuden aikaa: toisaalta luottamusta oman maan puolustusvoimiin riitti, toisaalta suurien voimien liikkeellelähtö oli kammottavaa. Rintaman arjessa oli suuria muutoksia talvisotaan – jatkosodassa käydyn asemasodan aikana jäi pitkiä taukoja, jolloin ei ollut muuta tekemistä kuin odottaa.

Haastattelimme veteraaneja ja rintamalla palvellutta lottaa eräänä kesäisenä päivänä Vantaalla ja kysyimme heiltä jatkosodasta. Usean mieleen muistot nousivat kuin eilispäivä. Tässä heidän tarinoitaan arjesta ja sodasta rintamalla jatkosodan vuosina.

”Sota oli ainoa läheinen asia”

Lempi Pietiläinen on 96-vuotias. Hän puhuu jatkosodasta kuin se olisi tapahtunut hetki sitten. Muistot nousevat kirkkaina mieleen. Pietiläisen nuoruuden väritti harmaudellaan sota. Pietiläinen kuitenkin keskustelee sodasta selkeästi menneisyyden tapahtumana – ehkä ajan kanssa sotaa on ehtinyt pohdiskelemaan. Pietiläisen asema oli koko jatkosodan ajan Pohjois-Suomessa.

Pietiläisen tie sotaan lähti pikkulottana 11-vuotiaana. Vartuttuaan pikkulotasta lotaksi jatkosodan aikaan Pietiläinen toimi yöhoitajana Kuusamossa, jossa hän kohtasi paljon haavoittuneita sotilaita. Yhdenkin kerran hän sai niin kovan iskun päähänsä traumatisoituneelta ja haavoittuneelta sotilaalta, että hän näki omien sanojensa mukaan ensimmäisen kerran tähtiä. Pietiläisen mieleen muistuu kiire, sekä se, kuinka lääkintäupseerien ja hoitajien roolit olivat hämäriä. ”Olimme sarkahousuissa kaikki ja ei meistä kenestäkään tiennyt onko lääkäri vai hoitaja”.

Jatkosodan aikana Pietiläinen todisti useita kauheuksia. Pietiläinen sai ensimmäisten joukossa tietää Suomen Sotilaskotiliiton puheenjohtajan Toini Jänneksen, sotilaskotisisaren Faini Aflechtin ja kenraalitar Greta Palojärven surmasta – heidän autokolonnansa joutui venäläisen partisaanihyökkäyksen kohteeksi ja Pietilänen oli ottamassa vastaan hyökkäyksen eloonjääneitä. Myös Pietiläisen oma eno haavoittui saadessaan tarkka-ampujan luodista partioidessaan. Kivut olivat niin kovat, että eno rukoili voivansa jäädä kuolemaan metsän huomaan, paikalle, josta hänet löydettiin.

Kysyessä lotan normaalista päivästä rintamalla, Pietiläinen kiivastuu: ”Sielläkö normaali päivä? Normaali päivä oli se, että koko ajan odotettiin. Kuuden kilometrin päässä oli venäläisten hallussa oleva Uhtuan lentokenttä. Sieltä lähtivät koneet joka päivä pommittamaan – pommitettiin Kajaania, pommitettiin Oulua, pommitettiin Kuusamoa ja Hyrynsalmea. Koskaan ei ollut sellaista tunnetta, että meillä olisi rauha. Aina oli pelko, että ’mitä nyt on tapahtunut?’. Kyllä sota on kamala – sitä ei edes ymmärrä, kun on rauha.

Kun Pietiläinen puhuu sodan arjesta, hän muistaa myös sen, että ruokaa ei ollut. Hän muistaa jäätyneet perunat, joita yhdessä syötiin. Vuosina -42-43 tilanne oli erityisen huono, sillä maanviljelijät olivat sodassa ja Suomen elintarviketeollisuus kärsi. Pietiläinen ajatteleekin lämmöllä suomalaisia perheitä: ”On kunnioitettava jokaista suomalaista, joka silloin vei eteenpäin omaa perhettään.”

Veteraanien puheessa kaikuu edelleen taistelutoverien tärkeys

Veteraanit Niilo Veikkolainen ja Veikko Peltola ovat yllättyneitä, kun heille kerrotaan, että 25. kesäkuuta tulee kuluneeksi 77 vuotta jatkosodan alkamisesta. Kun heiltä kysyy rintaman arjesta jatkosodan aikana Veikkolainen tokaisee: ”Sehän oli sellaista rutiinia melkein! Rutiinia sarkavaatteet päällä!”. Veikkolainen ja Peltola eivät koskaan puhu itsestään, kun he puhuvat sodasta – minä-sanan sijaan, he puhuvat aina ’me’. Taisteluissa toverillisuus nousee kaiken edelle.

Astuessaan palvelukseen Veikkolainen oli nuori, vain 18-vuotias. Ennen jatkosotaa oltiin reservissä toista vuotta, sen jälkeen alkoi Veikkolaisen vakinainen asevelvollisuus. Nuoresta iästään huolimatta Veikkolainen ei ollut mikään pikkuinen poika, sillä pituutta hänellä oli 183 cm. Veikkolaisen muistoissa nousee esille jatkosodan loppumetrit. Hänen asemansa vaihteli Karjalassa jonkin verran, mutta Vammelsuun–Taipaleen linjalla oli erittäin mieleenpainuva asema. Veikkolainen jäi mottiin venäläisten hyökkäyksen jälkeen ja hänen piti paeta sieltä pitkin metsiä.

Viipurin valloitustakin Veikkolainen oli katsomassa, kun hänen joukkonsa saapui paikalle. Asemasodan aikana saksalaiset ottivat Veikkolaisen joukon asemat ja he siirtyivät Ilomantsiin. Siellä Veikkolainen oli sodan loppumisen saakka syyskuuhun -44. Veikkolaisen asepalvelus ei päättynytkään sodan loputtua, sillä hänet määrättiin kotiuttamaan vanhempia sotilaita. Tällöin kaikki ennen vuotta 1923 syntyneet saivat palata siviiliin. Osa Veikkolaisen aikalaisista joutui siirtymään Lapin sotaan, hän itse siirtyi Lappeenrantaan kotiuttamaan paikallista ratsuväkeä.

Veikkolaisen vapautti asepalveluksesta kurkkumätä helmikuussa -46. ”Sitten alkoi minun harhailuni kohti siviiliä. Se oli levotonta aikaa, mutta jokainen kyllä löysi paikkansa. Tulin Kuopion ja Porvoon kautta Helsinkiin ja sieltä sitten Vantaalle. Täällä kotini on ollut jo 50 vuotta.” Veikkolaisella tarinoita riittäisi kerrottavaksi viikkokausiksi! ”Vaikka siitä, kuinka kerran jouduimme korsusta poistumaan niin nopeasti, että tupakat jäivät pöydälle, hyvä että itse ehdimme hyökkäyksen alta pois!”

Veikko Peltola oli asemasodan aikana Karhumäen pohjoispuolella, 19-vuotiaana. Siellä Peltolan joukkue aseistettiin ja heille annettiin sukset. Sieltä ryhmä hiihti Stalinin kanavan varteen – matkaa oli reilut 200 kilometriä. Kuukauden taisteltuaan Peltolakin sai pienen huilausloman. Seuraavana keväänä Peltolan ryhmä siirtyi Suurlahteen ja siellä oli Peltolan asema koko asemasodan ajan.

Joulukuussa 1943 Peltola pääsi linnoitustöihin, ja kesällä -44 Peltola siirtyi Syvärille. Kun Peltola oli matkaamassa junalla, juna kääntyikin Suomeen päin. Peltolan ryhmä luuli hetken, että ryhmä pääsisi siviiliin – selvisi, että Kannaksella olikin täysi sota käynnissä. Kuukauden päivät Peltolan ryhmä oli ”heittoporukkana” ja paikasta toiseen siirryttiin junalla. Peltola kertoo vakavana suurhyökkäyksen taisteluista:

”Pidimme milloin missäkin puoliamme, mutta naapuri hyökkäsi niin kovalla voimalla suurhyökkäyksen aikaan kesäkuussa 1944, että sitä ei enää mikään pidellyt. Summassakin olimme vähän aikaa, mutta sieltä tuli todella sekava lähtö. Käskyt eivät kulkeneet perille asti, joten porukkamme sai tiedon poistumisesta hyvin repaleisesti – vain yksi komppania jäi pitelemään linjoja. Huumolan kylässä yritimme laittaa vielä viimeisenä vastaan, mutta kyllä sieltäkin lähtö tuli äkkiä. Säiniöllä oltaessa tuli sellainen lentopommitus, että meinasi hävitä koko omaisuus.”

Peltolan viimeisiksi taisteluiksi jäi Ihantalan taistelu: ”Kavantsaarella jouduimme ensimmäistä kertaa linjaan ja sitten tuli Ihantalan taistelu. Siellä meni monta miestä.

Siviiliin palaaminen oli Peltolalle outoa. Peltolalla sentään oli ehjä koti, johon palata. Peltola oli tavannut puolisonsa jo ennen sotaa, mutta naimisiin ei oltu uskallettu, koska eloonjäämisestä ei ollut varmuutta. Sodan loppupuolella vuonna 1944 Peltola uskaltautui naimisiin ja sodan jälkeen pariskunta asettui Keravalle vaimon kodin saunakammariin. Myöhemmin lähelle rakennettiin oma koti, joka edelleen tönöttää samalla paikalla.

Kaatuneita noin 65 000, haavoittuneita 142 100

Puhuttaessa henkilötappioista, veteraanit nostavat esiin sen, että suomalaisten menetykset olivat suuria, mutta suhteessa venäläisten menetyksiin suomalaisten rivit säilyivät hyvin. Venäläiset hyökkäsivät kovalla voimalla ja kalustolla, luottaen joukkovoimaan. Suomalaisten taistelutekniikka oli taktisempaa ja mahdollisuutta suuriin joukkohyökkäyksiin ei ollut alivoiman vuoksi.

Tärkeimmäksi asiaksi muodostunee suomalaisten ryhmähenki taisteluissa. Kaverista pidettiin huolta viimeiseen asti – Pietiläinen, Veikkolainen ja Peltola ovat kaikki asiasta samaa mieltä. 77 vuotta myöhemmin on tärkeä muistaa, että ilman sotiemme veteraanien uhrauksia emme välttämättä eläisi Suomessa, jossa meillä on oikeus kasvaa vapaina yksilöinä, perustaa perhe sekä tehdä töitä. Sotiemme veteraanien työ säilyy mielessämme seuraavatkin 77 vuotta. Pidetään veteraaneista yhdessä huolta – lähde lahjoittajaksi!

Voit lahjoittaa veteraaneille! Tutustu lahjoituskohteisiin!

Tutustu Sotiemme veteraanien toimintaan verkkosivuillamme!

Lahjoita veteraaneille lääkkeet, silmälasit, taksimatka tai lounas! 

Lue myös:

Kaikki veteraanien palvelut eivät ole vieläkään kunnossa

Kaikkien veteraanien palvelut eivät vieläkään ole kunnossa

Kaikki perustuu luottamukseen.

Kaikki perustuu luottamukseen 

15.6.2018 Puolustusvoimat 100 vuotta: “Olemme mukana tukemassa sotiemme veteraaneja niin kauan kuin tarvitaan”

Puolustusvoimat on korvaamaton apu Sotiemme Veteraanit -keräyksessä.

Keväisin ja syksyisin Helsingin kaduilla saattaa törmätä siniliivisiin varusmiehiin. He ovat näkyvillä ihan hyvästä syystä – on aika jokavuotisen lipaskeräyksen Sotiemme Veteraanien hyväksi. Lipaskeräys on sata vuotta täyttävän Suomen Puolustusvoimien avustama keräys, jossa ympäri Suomea kaduille rientää vuosittain satapäin varusmiehiä. Jokaisella heistä on kädessään lipas, jonka sisältöön vaikuttavat kaduilla kulkevat kansalaiset. Varusmiesten suorittama lipaskeräys on merkittävä keräysmuoto. Lähes 50% Sotiemme Veteraanit -keräyksen vuosittaisesta tuotosta tulee lipaskeräyksistä. Uskomatonta, mutta totta! Pahaiselta tuntuva roposemme koostaa suuren summan veteraanien hyvinvoinnista.

Miten keräys sitten tapahtuu ja mikä saa kansalaisen osallistumaan? Kysyimme Helsinki-Vantaa -alueen keräyksen piiripäälliköltä Viljo Lehtoselta, vänrikki Max Pajuselta, sekä juuri kadulla keräyksen aloittaneelta alokkaalta Robin Högdalilta.

Keräys sydäntä lähellä

Viljo Lehtonen on työlleen omistautunut mies. Hän kantaa rinnassaan Sotiemme Veteraanit -pinssiä, joka kielii omistautuneisuudesta. Kohtaamme toukokuussa Helsingin ytimessä, kauppakeskus Kampin edessä, jossa tämänpäiväinen keräys tapahtuu. Lehtonen kertoo mielellään keräyksestä, joka on hänen sydäntään lähellä, mutta ennen kaikkea hän muistuttaa, että keräyksen pääosassa ovat varusmiehet ja lahjoittajat.

Miten Lehtonen sitten päätyi keräyksen piiripäälliköksi? Alun perin hän oli Helsingin sotaveteraanipiirin toimikunnassa, jonka tarkoituksena oli kerätä varoja. Lehtonen kertoo: “Lähettelimme keräyskirjeitä eri tahoille, mutta vastauksena oli jatkuvasti, että ‘olemme jo antaneet rahaa keskusjärjestöllenne'”. Tällöin alkoi muutos keräysmuodon määrittelyssä kirjelahjoituksista lipaskeräykseen. Silloinen toiminnanjohtaja Markku Seppä alkoi selvittelemään, kuka lähtisi järjestämään lipaskeräystä Helsingissä. Lehtonen päätyi keräykseen Helsingin Seudun Sotaveteraanipiirin puheenjohtajan  eversti Laamasen pyynnöstä. Laamanen totesi: “Meillä tämän hoitaa Lehtonen”. Vastaan ei ollut pistämistä, joten Lehtonen on ollut mukana jo vuodesta 2005.

Lipaskeräys on helposti lähestyttävä

Lehtonen kertoo, että vuodesta 2006 lipaskeräys on muotoutunut nykyiseen muotoonsa. Keräyksen aikana esimerkiksi Helsinki-Vantaan keräysalueella on nelisenkymmentä lipaskerääjää, jotka keräävät varoja noin kahden viikon ajan. Keräyksen loputtua tulos lasketetaan pankissa ja tuloutetaan Helsinki-Vantaan veteraaneille. Varusmiehiä on vuosittain valtakunnallisesti noin 20 000 keräämässä varoja lippaan kanssa.

Valtakunnallisesti maamme on jaettu 24 keräyspiiriin, joissa kerätyt varat pysyvät. Johtoryhmät jakavat rahanjakosopimuksen mukaan kerätyt varat eri veteraanijärjestöjen kesken. Loppujen lopuksi varat jaetaan Poliisihallituksen keräysluvan mukaisiin käyttökohteisiin, eli veteraanien arjen helpottamiseen.

Lehtonen tietää paljon keräyksen historiasta. Hän tietää myös siitä, miten varusmiehet tavallisesti suhtautuvat keräykseen. Hyvän lipaskerääjän tekee Lehtosen mielestä avoin mieli ja keskustelualttius. Lehtosen mukaan varainkeruu on varusmiehille uusi kokemus. Poistuminen sotilasalueelta on myös usein virkistävää ja he näkevätkin keräyspäivät mieluisina välipäivinä. “Tämä on sellainen varusmiesten sosiaalinen koulutuspäivä. Saadaan kohdata ihmisiä. Kirsikkana kakun päällä, he pääsevät päiväksi tavallisen kansan pariin”, Lehtonen toteaa.

Lehtonen näkee keräyksen jatkuvan pitkälle 2020-luvulle. Hänen mielestään lipaskeräys erittäin toimiva keräysmuoto. Puolustusvoimien apu keräyksessä on Lehtosen mukaan korvaamatonta. “Puolustusvoimat on luvannut olla mukana tukemassa veteraaneja niin kauan kuin tarvitaan”. Keräyksen laajuus muuttunee veteraanien vähenemisen myötä, mutta Lehtonen toivoo, että keräys voisi jatkua Puolustusvoimien tuella vaikka seuraava vuosikymmenen.

Viljo Lehtonen (vas.), Robin Högdal ja Max Pajunen.
Viljo Lehtonen (vas.), Robin Högdal ja Max Pajunen.

Keräys herättää kunnioitusta varusmiehissä

Piiripäällikkö Lehtosen rinnalla seisoo kaksi komeisiin Puolustusvoimien palveluspukuihin sonnustautunutta miestä. Toinen heistä on vänrikki Max Pajunen, jolla on jo useamman keräyspäivän kokemus männävuosilta ja toinen on alokas Robin Högdal, joka vasta aloittelee keräystä. Högdal on se, joka saa tänään kantaa sinistä liiviä ja lipasta.

Pajusessa ja Högdalissa keräys herättää vahvoja tunteita. Toisaalta, kerääminen on mukava muutos omaan kasarmiarkeen, mutta kaiken taustalla herää tunteita veteraaneista ja Suomen historiasta – siitä, miksi keräystä tehdään. Pajunen kertoo, että hän lähtee keräykseen mielellään hyvällä asenteella: “Nämä päivät ovat sellaisia, että pääsee irti siitä normaalista sotilaskoulutuksesta ja kasarmiarjesta”. Pajunen kertoo, että vanhempien henkilöiden kohtaamiset ovat mielenkiintoisia, sillä silloin voi kuulla tarinoita heidän kokemuksistaan. Kun Pajunen oli varusmiesaikanaan kiertämässä lippaan kanssa ovelta ovella, kutsuttiin hänet usein sisälle. Silloin sai kuulla mielenkiintoisia tarinoita ja huomasi, että ikäihmisten halu jakaa kokemuksiaan oli suuri.

Högdalilla kerääminen on tässä ja nyt: “Tässä kun on koko päivän kerännyt ja huomannut, että vanhemmat ihmiset tykkäävät tulla juttelemaan muistojaan esimerkiksi taisteluista Itä-Karjalassa. He olivat silloin saman ikäisiä kuin minä olen nyt. On vaikeaa kuvitella itseni samanlaisessa kriisitilanteessa. Kerääminen herättää sen vuoksi haikeutta ja arvostusta”.

Kysyessä Pajuselta ja Högdalilta lipaskeräämisen haittapuolista Pajunen painottaa, että se ei ole ollenkaan vaikeaa. On välttelijöitä, mutta ystävällisiä lahjoittajia riittää aina. Myös turistit tykkäävät tulla lahjoittamaan ja kyselemään, mitä siniliiviset miehet oikein touhuavat. Högdalin mielestä kerääminen oli helpompaa kuin hän oli ajatellut. Högdal muistuttaa, että kerääjän pitää osata valikoida ketä lähestyy – jos ihmisellä on kuulokkeet päässä ja vauhti on kova, ei häntä kannata lähestyä, mutta reippaalla ja itsevarmalla asenteella saa huomattavasti enemmän tuloksia ja positiivisen vastaanoton. Högdal kertoo, että vaikka ihmisellä ei olisikaan rahaa antaa, niin luultavasti tulee positiivinen vastaus.

Pajunen uskoo, että lipaskeräys pysyy ajan hermolla jatkossakin, sillä esimerkiksi Mobile pay -maksusovelluksella pystyy osallistumaan lipaskeräykseen jo nyt ja keräys mukautuu muuttuviin maksumetodeihin. Högdal uskoo, että keräys tulee toimimaan tulevaisuudessakin. Kiireistenkin ihmisten joukosta löytyy aina niitä, jotka haluavat antaa omastaan. Ihmiset ovat halukkaita myös vain pysähtymään ja vaihtamaan kuulumisia.

Faktoja keräyksestä:

  • Yksittäisen varusmiehen ja lahjoittajan panos on elintärkeä. Pelkästään 70€ keräystulolla saadaan kaksi viikkosiivousta veteraanin arkea helpottamaan
  • Vuoden 2017 valtakunnallinen keräystulos oli yli 3 miljoonaa euroa
  • Keräyskulut ovat vain 18,5%
  • Helsinki-Vantaan -keräysalueella kiertää noin 40 lipaskerääjää per arkipäivä ja keräys toteutetaan kahden kuukauden aikana  keväisin ja syksyisin.
  • Lipaskerääjät tulevat Suomen Puolustusvoimista

Vuonna 2018 Puolustusvoimat täyttää 100 vuotta. 100-vuotiaan Puolustusvoimien kunniaksi juhlallisuudet jatkuvat läpi vuoden. Tutustu juhlavuoden ohjelmistoon Puolustusvoimien verkkosivuilla!

Sotiemme Veteraanit -keräyksessä kerätään varoja veteraanien arkea helpottamaan. Varojen avulla veteraanit saavat arkeensa tukea, kuten ateria- ja siivouspalveluita. Nähdessäsi siniliivisen varainkerääjän, lähesty häntä rohkeasti! Pienikin apu on tärkeä!

Tutustu keräyskohteisiimme verkkosivuillamme!

Lahjoita veteraaneille! Pienikin apu on suuri ikääntyvien veteraanien arjessa.

Lue myös:

Lue lisää Puolustusvoimien lippujuhlasta.

Sotiemme veteraaneilla on erityinen paikka puolustusvoimissa

 

Maanpuolustus kuuluu kaikille - vai kuuluuko?

Maanpuolustus kuuluu kaikille – vai kuuluuko?

23.4.2018 Helpota ikääntyvän veteraanin arkea

Ikääntyviä veteraaneja on noin 14 000. Iän myötä he tarvitsevat enemmän tukea arjessaan. Tutustu Suomen Veteraaniliiton toimintaan ja tule lahjoittajaksi!

Sotiemme veteraaneja, heidän puolisoitaan ja leskiään on elossa tällä hetkellä noin 45 000. Veteraanit lukeutuvat usein pienituloisten kansalaisten ryhmään, vaikka he näyttelevät Suomen itsenäisessä historiassa erittäin merkittävää osaa. Tarve veteraanien apuun ei ole loppumassa vähään aikaan. Sen sijaan avuntarve kasvaa veteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä ikääntyessä. Tällä hetkellä veteraanien keski-ikä on 93 vuotta.

Me kaikki tunnemme ikääntymisen mukana kasvavat avuntarpeet. Sotiemme veteraanit -yhteisö haluaa tarjota kansamme kunniajäsenille arvokkaan loppuelämän vastuullisella varainkeruulla – tutustu kampanjoihimme, jossa voit auttaa veteraania, heidän puolisoitaan ja sekä sotaleskiä arkipäivän askareissa.

Auta veteraaneja hankkimalla heille tarvitsemansa lääkkeet

Iän karttuessa veteraanien lääkemäärä voi nousta merkittävästi. Vuonna 2002 (jolloin veteraaneja oli elossa 125 000) ehdotettiin, että sotaveteraanit saisivat samat valtion tuet, joita esimerkiksi sodissa vammautuneet saavat. Vaikka veteraanien määrä on pienentynyt merkittävästi 16 vuodessa, ei muutosta ole edelleenkään tullut.

Lääkkeet ovat suuri kulu veteraanien kuukausieläkkeessä. Uusia lääkkeitä tarvitsee hankkia kasvavan iän myötä useampia, mutta kuukausimenona lääkkeet saattavat viedä leijonanosan pienituloisen veteraanin kuukauden eläkkeestä. Valitettavan usein veteraanit käyttävät vanhentuneita lääkkeitä ja jättävät hankkimatta uudet lääkkeensä, sillä rahaa ei yksinkertaisesti ole. Voit auttaa veteraaneja lääkehankinnoissa  ja helpottaa heidän vanhuudenpäiviään. Tutustu lisää veteraanien lääkehankintoihin!

Tarve avulle on vahvasti läsnä

Sotiemme Veteraaneista yli puolet saa erittäin pientä eläkettä. Heidän bruttokuukausitulonsa on keskimäärin noin 1000€. Heidän puolisoidensa tulot ovat usein vieläkin pienemmät, noin 750€. Kasvavat kulut vanhuuden myötä nostavat tarvetta avulle – Sotiemme Veteraanit ansaitsevat arvokkaan elämän ehtoopuolen.

Lahjoittajana pystyt vaikuttamaan suoraan veteraanin, hänen puolisonsa ja leskensä arkeen. Suomen Sotaveteraaniliitto järjestävää vastuullista varainkeruuta Sotiemme Veteraanit -keräyksellä, jonka vaikutukset näkyvät veteraanien fyysisessä ja henkisessä hyvinvoinnissa. Lähde mukaan lääkelahjoittajaksi ja tutustu kampanjoihimme!

Lue myös:

Kaikkien veteraanien palvelut eivät ole vieläkään kunnossa

Juhlapuheiksi jäi veteraanien asia

Miksi yhä kerätään kun ei ole veteraaneja mutta miljoonia kylläkin!

27.2.2018 Veteraanijärjestöt sekä Sotiemme Veteraanit -keräys tukevat myös lottia

Maanantai-iltainen MOT-ohjelma on herättänyt keskustelua maanpuolustuskentän säätiöiden toiminnasta ja toisaalta veteraanijärjestöjen roolista jäseniinsä nähden.

Sotiemme 1939–1945 veteraanien hyväksi työskentelee kolme veteraanijärjestöä: Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen Sotaveteraaniliitto sekä Rintamaveteraaniliitto. Lisäksi sotaleskien ja kaatuneitten omaisten asiaa ajaa Kaatuneitten Omaisten Liitto. Näiden järjestöjen päätehtävä on valvoa jäsentensä etuja sekä huolehtia, että he saavat heille lain mukaan kuuluvat palvelut.

Kaikissa veteraanijärjestöissä on jäseninä myös lottia: joko itse rintamapalvelustunnuksen omaavina veteraaneina, sotainvalideina tai puolisojäseninä. Nämä lotat kuuluvat veteraanijärjestöjen tuen ja huollon piiriin. Veteraanijärjestöihin kuuluvina jäseninä heidän tukenaan on myös koko maan kattava, asiantunteva toimijoiden kenttä, joka auttaa heitä erilaisten palvelujen ja tukien hakemisessa. Veteraanijärjestöt pitävät jatkuvasti yhteyttä jäseniinsä.

Veteraanijärjestöillä on yhteinen varainhankinta, Sotiemme Veteraanit -keräys. Keräysvarat ohjataan veteraanijärjestöjen paikallisyhdistysten kautta apua eniten tarvitseville veteraaneille, heidän puolisoilleen ja leskilleen sekä sotaleskille. Lotat, joilla on rintamapalvelustunnus, voivat hakea keräystuottoa äkillisiin ja välttämättömiin arjen tarpeisiin suoraan Sotiemme Veteraanit – keräykseltä. Vuonna 2016 Sotiemme Veteraanit -keräystuottoa jaettiin veteraanijärjestöjen kautta ja liittoihin kuulumattomille rintamasotilas-, rintamapalvelus- ja rintamatunnuksen omaaville veteraaneille sekä sotaleskille noin 1,9 miljoonaa euroa. Joka vuoden Sotiemme Veteraanit -keräystuotto käytetään tukityöhön kokonaisuudessaan viimeistään seuraavan vuoden aikana.

Veteraanijärjestöt ovat itsenäisiä toimijoita, vaikka ne usein sekoitetaan eri maanpuolustushenkisten säätiöiden toimintaan. Näiden säätiöiden varallisuudet eivät siis ole veteraanijärjestöjen käytettävissä, ja toisin kuin usein “tiedetään”, ei veteraanien omilla järjestöillä ole merkittäviä varallisuuksia. Liittojen päivitetyt, vuoden 2017 toimintakertomukset tilinpäätöksineen julkaistaan huhtikuussa 2018. Vuoden 2016 veteraaniliittojen varallisuustiedot löytyvät osoitteesta www.veteraanit.fi/ukk

Veteraanijärjestöjen avustustyön fokus on nimenomaan tässä hetkessä ja ne ovat sitoutuneita käyttämään varallisuutensa jäsentensä hyväksi.

 

Lisätietoja

Pia Mikkonen, varainhankinnan päällikkö, Sotiemme Veteraanit -keräys, p. 050 354 0262

Seppo Savolainen, pääsihteeri, Sotainvalidien Veljesliitto, p. 09 4785 0220

Markku Seppä, toiminnanjohtaja, Suomen Sotaveteraaniliitto, p. 09 6126 2012

Heikki Karhu, toiminnanjohtaja, Rintamaveteraaniliitto, p. 09 6840 7714

Jarmo Hietanen, toiminnanjohtaja, Kaatuneitten Omaisten Liitto, p. 09 8562 0060

 

31.1.2017 Sotiemme veteraanit juhlivat Suomi 100 itsenäisyyden juhlavuotta lämpimin jaloin

Sotiemme Veteraanit juhlivat 100-vuotiasta Suomea lämpimin jaloin. Facebookin Villasukat veteraaneille, Suomi 100 vuotta-ryhmä on päässyt huimaan tavoitteeseensa; kutoa kaikille Suomen 17 000 sotiemme veteraanille Suomi 100 juhlavuoden villasukat.

Suomalaisten lahja veteraaneillemme: ”Pidetään jalat lämpiminä!”

Facebookin Villasukat veteraaneille, Suomi 100 vuotta ryhmä syntyi Oululaisen Jaana Willmanin ajatuksesta. ”Oma isäni oli sotaveteraani. Olen myös itse innokas neuloja. Näistä taustoista ajatus varmaankin lähti”, kertoo Jaana Willman. Tällä hetkellä Facebook ryhmään kuuluu noin 8 400 jäsentä, joista neulojia on noin 2 500. Neulojia on sekä yksittäisiä neulojia että neulontaryhmiä. Facebook ryhmäläiset ovat jo kutoneet tavoitemäärän eli 18 000 villasukkaparia lämmittämään veteraaniemme jalkoja. ”Täällä Kuusamossa on ollut innokkaita neulojia, joten on mukava aloittaa villasukkien jakaminen veteraaneille täältä. Kokkolassa asuu Villasukat Veteraaneille, Suomi 100 vuotta facebook -ryhmän ahkerimmat kaksi neulojaa, jotka ovat neuloneet kahdestaan yhteensä 279 paria villasukkia oman alueensa veteraaneille”, summaa Jaana Willman.

Villasukat Veteraaneille, Suomi 100 vuotta facebook – ryhmän neulomia villasukkia jaetaan

Nyt alkaa Villasukat Veteraaneille hankkeen haastavin vaihe. Sotiemme veteraanit ja sotalesket jotka ovat keski-iältään jo yli 92 vuotiaita, eivät välttämättä pääse villasukkien jakotilaisuuksiin paikalle. ”Olemme kiitollisia Jaana Willmanin perustamasta, voisiko jopa sanoa Suomen suurimmasta Suomi 100 juhlavuoden joukkoistamishankkeesta, sotiemme veteraanien hyväksi. Autamme kaikin tavoin, että villasukat pääsevät lämmittämään veteraaniemme jalkoja,” sanoo Sotiemme Veteraanit – keräyksen varapuheenjohtaja Seppo Savolainen, Sotainvalidien Veljesliitosta.

Posti on myös ilolla mukana auttamassa Villasukat Veteraaneille hankkeessa.  ”Toimitamme villasukat edelleen niille veteraaneille, jotka eivät ole päässeet villasukkien jakotilaisuuksiin paikalle”, kertoo Tomi Huhtala, Postin aluepäällikkö.

Sotiemme Veteraanit -keräys auttaa iäkkäitä veteraaneja Suomi 100 vuonna kaikin tavoin

”Tällä hetkellä keräämme rahaa sotiemme veteraanien liikkumiseen,” kertoo varainhankinnan päällikkö Pia Mikkonen. Kauppa- tai apteekkireissu on veteraanille aina myös sosiaalinen tapahtuma, kun he pääsevät välillä ulos liikkumaan ja rupattelemaan kaupan kassan tai taksikuskin kanssa. Usein liikkumisen vaikeudet hankaloittavat myös ruokailun mahdollisuuksia, kun kauppaan tai lounasravintolaan ei enää pääse ja ateriapalvelujen tarve kasvaa joukon ikääntyessä. ”Villasukat Veteraaneille, Suomi 100 vuotta facebook -ryhmä haastaa kaikki mukaan muistamaan veteraanejamme pienellä lahjoituksella www.veteraanit.fi. Tehdään yhdessä veteraaneillemme ikimuistoinen Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhla”, kehottaa Jaana Willman, Facebookin Villasukat veteraaneille, Suomi 100 ryhmän äiti.

Veteraaniliittojen varallisuus riittää yhteen edestakaiseen matkaan jokaiselle veteraanille

Tukea tarvitaan, sillä tällä hetkellä veteraaniliittojen varallisuudella jokaiselle veteraanille saataisiin noin yhden edestakaisen taksimatkan omavastuuosuus. Jos veteraaniliitot olisivat lopettaneet toimintansa tämän vuoden alussa ja varat olisi jaettu järjestöjen veteraanijäsenille, olisi kukin saanut noin 47 euroa.

Selvityksessä on laskettu mukaan Rintamaveteraaniliitto ry:n ja Suomen Sotaveteraaniliitto ry:n varat.* Liitoittain tarkasteltuna summat olisivat olleet kutakuinkin Rintamaveteraaniliiton jäsenelle 52 euroa ja Suomen Sotaveteraaniliiton jäsenelle 42 euroa. Sotainvalidien Veljesliitolla on varallisuutta 345 euroa sotainvalidi- ja puolisojäsentä kohden, jotka on tarkoitettu sodassa vammautuneiden ja heidän iäkkäiden aviopuolisoidensa ja leskiensä hyväksi.

Luvut perustuvat järjestöjen virallisiin tilinpäätöksiin ja toimintakertomuksiin 31.12.2015.