Avainsana: vapaaehtoistyö

28.3.2019 Yhdessä eteenpäin – sota-ajan muistot sitovat yhteen Hilkka ja Väinö Rantiota

sotiemme-veteraanit-hilkka-ja-vaino-rantio

Maaliskuun 13. päivä tuli kuluneeksi 79 vuotta talvisodan päättymisestä. Muonituslottana talvisodassa toiminut Hilkka Rantio tietää miltä tuntuu, kun sota ei häivy mielestä koskaan. Onneksi hän on saanut jakaa kokemuksensa jatkosodassa palvelleen miehensä Väinö Rantion kanssa. Toinen toistaan tukien on ollut hyvä matkata eteenpäin.

Espoon Tapiolassa sijaitsee kerrostaloasunto, jota asuttaa hyväkuntoinen ja eloisa pariskunta. Tämä pariskunta ei ole mikä tahansa pariskunta, sillä kyseessä on 95-vuotias kaksikko, Hilkka ja Väinö Rantio. Pitkän iän ja hyvän kunnon salaisuudeksi molemmat heistä listaavat liikunnan ja toistensa seuran.

”Me olemme erittäin tyytyväisiä eloomme. Ensimmäisellä sijalla on hyvä kunto ja omilla jaloilla käveleminen”, Hilkka kertoo.

Sekä Hilkan että Väinön elämänteille on kuitenkin mahtunut myös rankkoja kokemuksia. Rankimmat niistä liittyvät sota-aikaan, jossa molemmat kantoivat oman kortensa kekoon isänmaamme eteen – Hilkka talvisodassa muonituslottana ja Väinö jatkosodassa Syvärin taisteluissa.

Sota ei häivy mielestä koskaan

”Elämän käsikirjoitusta ei voi säädellä, sattumalla on sormensa pelissä. Me koimme sodan, joka ei unohdu koskaan. Jälkipolvien ei tarvitse kokea samaa.”

16-kesäinen. Sen ikäinen oli Hilkka Rantio, kun hänen kotikyläänsä, Karjalan Kannaksen Vammelsuuta (nykyinen Serovo), alettiin venäläisten toimesta pommittamaan marraskuussa 1939. Samalla, kun oma kaunis kotikylä tuhoutui silmien edessä ja lähtö Vammelsuusta kävi rytinällä, sai Hilkka käskyn muonitustehtäviin, joissa hän toimi aina talvisodan loppumetreille saakka.

”Kuusitoistavuotiaan sielu turtuu vainajien ja haavoittuneiden näkemisestä. Rintaman lähestymisen kuulen aina lisääntyvästä tykkien jylinästä. Tuntuu kuin muistissani olisi musta aukko noista painajaismaisista päivistä, viikoista ja kuukausista”, Hilkka kirjoittaa valtakunnallisen Lotta Svärd -kirjoituskilpailun voittaneessa muistelmassaan.

hilkka-rantio-lotta
Tummahiuksinen Hilkka Rantio (takarivin toinen vasemmalta) lottaseurueessa.

Hilkka muistaa yhä, kuinka hirveältä oman kotikylän jättäminen tuntui. Tuolloin kuitenkin vielä uskottiin, että Vammelsuuhun pystyisi palaamaan kahden viikon kuluttua. Sen takia Hilkankin kotiväki oli evakkoon lähtiessään jättänyt suurimman osan omaisuudestaan kotitalolle.

”Pommitusten saattelemana lähdettiin. Ei ollut sen jälkeen enää paluuta Valmmelsuuhun. Sodan päättyessä kohtasin väsyneenä ja sodan turruttamana omaiseni Joroisissa.”

Iällä ei ollut pilattu Väinökään, kun hän astui sotapalvelukseen jatkosodassa. Väinö eteni sotapalveluksensa aikana kouluttajaksi saakka. Muistot Syvärin taisteluista tuovat yhä tunteet vahvasti pintaan.

”Me ollaan Väiski kuitenkin läpipäästy. Kun on sen ajan eläneen ihmisen tuohon vierelle saanut, niin kyllä sen tietää, että ne sota-aikaiset kokemukset kulkevat mukana koko elämän”, Hilkka lohduttaa.

sotiemme-veteraanit-sotamitalit
Hilkka Rantion kunniamerkkejä on ihastellut myös presidentti Tarja Halonen Rantioiden vieraillessa Linnanjuhlissa.

Elämää sodan jälkeen – rakastuminen ja urakehitys

Hilkka ja Väinö löysivät toisensa jatkosodan päättymisen jälkeen vuonna 1945. Poliisikoulun aloittanut Väinö sairastui kurkkumätään, ja hänen hoitajakseen sattui eräänä päivänä mielenkiinnon herättänyt Hilkka.

”Pikimusta tukka ja lemmikinsiniset silmät lumosivat minut heti”, Väinö muistelee.

Tuosta ensikohtaamisesta lähti hiljalleen kehittymään rakkaustarina, jota on kestänyt pian jo liki 75 vuotta.

Toisiaan tukien lähti nuori pari kehittämään sekä urapolkujaan että myöhemmin kasvavaa perhettään. Hilkka teki 36-vuotisen työuransa naistenklinikalla sekä silmäklinikalla, Väinö puolestaan eteni Helsingin poliisin murharyhmän päälliköksi.

”Me ollaan kumpikin sen ajan lapsia, että pohjakoulutus oli sillä tolalla, että ei ihan joka ammattiin vaan menty. Tärkeintä oli, kunhan töitä sai. Meitä molempia kuitenkin lykästi, ja saatiin antoisat ammatit, joissa pääsimme etenemään. On turvallista viettää vanhuutta, kun on virkaeläke”, Hilkka kertoo.

Seuratessaan tänä päivänä jälkipolviensa tekemisiä, toteavat Hilkka ja Väinö yhteen ääneen maailman muuttuneen. He kokevat, että heidän jälkipolvillaan on hurjasti erilaisia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, joihin tarttua. Elämänmeno on myös tiuhentunut.

”Tänä päivänä on juostava tosi kovaa, että pysyy edes paikallaan”, Väinö kiteyttää.

Aktiivinen elämäntyyli pitää mielen ja kehon virkeänä

Rantioiden kotoa löytyy hyllykkö, jonka yhtä hyllyä koristaa liuta erikokoisia pokaaleja sekä mitaleja. Ne ovat merkkejä Rantioiden liikunnallisesta elämäntyylistä. Varsinkin eläkepäivät ovat täyttyneet jos jonkinlaisesta liikunnasta. Väinön lajeihin kuuluivat vielä yli 80-vuotiaaksi asti lentopallo, uinti, juoksu, hiihto ja kävely. Hilkka sen sijaan harrasti voimistelua sekä hiihtoa. Molemmilla on useita kymmeniä mitaleita veteraanien hiihtokisoista.

”Siiri ”Äitee” Rantasen kanssa kisatessa jäin kyllä kakkoseksi”, Hilkka naurahtaa.

Liikunnallisuuden lisäksi aktiivinen sotaveteraanitoiminta on pitänyt kaksikon virkeänä. Hilkka toimi aikoinaan Rintamanaisten liiton varapuheenjohtajana  ja Väinö Espoon Sotaveteraaniyhdistyksen puheenjohtajana. Nykyään Hilkka ja Väinö käyvät joka maanantai Espoon veteraanien viikoittaisessa tapaamisessa.

”Kyllä meitä vielä viikoittain kokoontuu noin 60-70 henkilöä, veteraaneja, puolisoita ja leskiä sekä kannattajajäseniä. Tapaaminen ja ajatusten vaihto on tärkeintä”, Väinö summaa.

Toistensa tukena

Hilkasta ja Väinöstä voi aistia, kuinka hyvin yhteiset vuodet ja kokemukset ovat hitsanneet parivaljakon yhteen. Toista tuetaan niin ylä- kuin alamäissäkin.

Väinö pitää huolen pariskunnan tietoteknisistä asioista ja maksaa laskut omatoimisesti verkkopankissa. Hilkka puolestaan pitää huolen, että liikunta pysyy osana arkea, eikä vielä ole suostunut Väinön ehdotukseen muutosta hissittömän kerrostalon kakkoskerroksesta ykköskerrokseen.

”Meillä menee oikein mukavasti yhdessä.”

Onnelliset eläkepäivät kuuluvat jokaiselle. Taataan yhdessä kunniakansalaisillemme, sotiemme veteraaneille, heidän puolisoilleen ja leskilleen mukavat vanhuuspäivät. Helpota veteraanien arkea lahjoittamalla!

Auta veteraania

Lahjoita veteraanien yksinäisyyttä ehkäisevään työhön, lääkkeisiin, taksimatkaan ja lounaaseen!

Lue lisää

Tutustu Sotiemme Veteraanien toimintaan!

Lisää aiheesta:

Joulu rintamalla – sekahedelmäsoppaa ja pommituksia
Lailan tarina pikkulotasta herkkukauppiaaksi
77 vuotta jatkosodasta: ”Kyllä sota on kamalaa – sitä ei edes ymmärrä, kun on rauha”
Helpota ikääntyvän veteraanin arkea

13.12.2018 Joulu rintamalla: sekahedelmäsoppaa ja pommituksia

sotaveteraani-jaakko-estola-kotonaan-nojatuolissa

100-vuotias Jaakko Estola nojatuolissa kotonaan.

Kaksi rintamalla vietettyä joulua ovat jääneet 100-vuotiaan Jaakko Estolan mieleen kirkkaasti. Ne sisälsivät muun muassa sekahedelmäsoppaa, radion soittoa sekä pommituksia, joita sai pelätä. Kirkkaimpina mieleen ovat kuitenkin jääneet mukavat muistot.

Helsingin Munkkiniemessä asustaa mies, jolta ei elämänkokemusta puutu. Hänen nimensä on Jaakko Estola. Joulukuun 8. päivä Jaakolla tuli täyteen kunniakkaat 100 vuotta, mutta vuodet eivät näytä hidastaneen virkeän Jaakon vauhtia.

”Käyn viikoittain pelaamassa lentopalloa, ja se vasta hauskaa puuhaa onkin!”

Lentopallo on ollut Jaakolle rakas harrastus jo pitkään, ja ”nuoren miehen intoa” lajia kohtaan löytyy vielä tänäkin päivänä. Samanlaista nuoren miehen intoa puhkuen astui Keravalta kotoisin oleva Jaakko talvisotaan, vuonna 1940 suoraan varusmiespalveluksesta.

”Ensin minua ei kelpuutettu edes varusmiespalvelukseen, sillä olin niin laiha ruikelo. Sodan syttyessä ääni kellossa kuitenkin muuttui ja minäkin pääsin suorittamaan varusmiespalvelusta.”

Ei osannut nuori 20-vuotias sälli vielä tuohon aikaan kuitenkaan aavistaa, että samassa sotilaspuvussa tulisi palveltua Suomea tositoimissa rintamalla jatkosodan syttyessä 1941.

Toistakymmentä läheltä piti -tilannetta

Jaakko taisteli isänmaan puolesta myös jatkosodassa, kolmen vuoden ajan vuosina 1941-1943. Hän oli tykistön miehiä.

”Tykkimiehenä sain kokea sen, että palveluspaikka pysyi useampien kuukausien ajan samana. Jalkaväki vaihtui, mutta tykistö pysyi. Siinä ajassa oppi tuntemaan alueen joka kiven ja kannon, ja korsusta muodostui tykistön koti.”

Jaakko muistelee, että kolmen vuoden mittaiseen sotapalvelukseen ehti mahtua liki toistakymmentä läheltä piti -tilannetta. Kohtalokkain niistä oli vuonna 1943 sattunut haaveri, joka jäi Jaakon viimeiseksi kokemukseksi rintamalta.

Haaveri sattui tammikuisena talvipäivänä Krivin kylän tukikohdassa Itä-Karjalassa. Lunta oli pyryttänyt ja Jaakko päätti mennä varmistamaan, että vartiopaikalla oli tarvittavat lumiesteet venäläisiä varten. Jaakko oli jo kokenut sodankävijä, ja hän päätti kävellä rauhassa vartiopaikalle kumartumatta liikaa. Silloin Jaakko kuuli kovan pamauksen ja tunsi piston selässään – ja pian suu alkoi täyttyä verellä.

Venäläisen kiväärin luoti osui Jaakkoa kaulaan millin solisluun yläpuolelle. Tästä syystä oikea keuhko täyttyi verellä ja painoi vasemman keuhkon kasaan.

”Sairaalassa lääkäri kysyi, että koitappa Jaakko, missä sydämesi on. Siellä se vasemmassa kainalossa jyskytti.”

Haavoittumisensa jälkeen Jaakko siirrettiin Helsingin kirurgiseen sairaalaan, jossa hän vietti puoli vuotta toipilaana. Siihen päättyi Jaakon kunniakas sotapalvelus.

Kehyksiin ikuistettuja muistoja Jaakon elämäntieltä.

Sekahedelmäsoppaa ja pommituksia

Sataan vuoteen mahtuu monen monta ikimuistoista joulua, joista rintamalla Jaakko vietti ehkä kaksi ikimuistoisinta.

Ensimmäistä rintamajouluaan Jaakko vietti Rajajoella 1941. Tuosta joulusta Jaakolla on surkuhupaisa muisto.

Joulun lepopaikkana toimi iso seuratalo, missä tarjottiin joulun kunniaksi sekahedelmäsoppaa.
Yksi miehistön jäsenistä oli päässyt joulun alla lomille ja toi aatoksi rintamalle palattuaan mukanaan öljylampun. Öljylamppu oli rintamalla suuri nähtävyys, sillä Jaakko ei ollut nähnyt ainuttakaan valonlähdettä sotapalveluksensa aikana. Osa miehistöstä päätti polleana nauttia sekahedelmäsoppansa öljylampun ääressä seuratalon vieressä sijaitsevassa lämpimässä torpassaan. Lautasten puuttuessa miehet repivät kypäriensä toppaukset pois, täyttivät kypäränsä sopalla ja nautiskelivat joulusta lämpimässä torpassa öljylampun äärellä. Jaakko jäi kuitenkin joidenkin miehistön jäsenien kanssa viileään seurataloon nukkumaan.

Kuinka ollakaan, venäläiset päättivät pommittaa tuolloin juuri tätä suomalaisten lepopaikkaa. Pommi jysähti pienen torpan kivijalan alle nostaen koko torpan hetkeksi ilmaan. Torppaan öljylampun ääreen sekahedelmäsoppaa nauttimaan menneet polleat miehet tulivat häntä koipien välissä seurataloon kesken yön.

”Onko teillä tilaa kaverille jouluyöksi? Meidän torppa on hajalla.”

Aamun valjetessa Jaakko ja muut miehistön jäsenet riensivät katsomaan torpan kuntoa. Jaakko muistaa surkuhupaisan näyn kuin eilisen; hieno öljylamppu makasi lattialla rikkinäisenä ja soppakulhoina toimineet kypärät olivat täynnä sahajauhoa.

Radion pauhua ja lahjoja lapinmiehiltä

Toisen rintamajoulunsa Jaakko vietti Krimillä 1942. Jouluksi tykistön seuraksi saapui uusi jalkaväki, joka koostui pitkälti sodankyläläisistä miehistä. Lapinmiehet toivat mukanaan joulupaketteja myös tuntemattomille.

Paketeista paljastui muun muassa joululiina sekä ketsuppia. Jaakko muistaa elävästi, kuinka maalta tulleet pojat ihmettelivät heille vierasta elintarviketta: ”Mitäs tämä on ja mitä tällä oikein maalataan?”

Lapinmiesten tuomien lahjapakettien lisäksi Jaakko oli saanut Keravan Lotilta lahjaksi radion, joka saatiin jouluksi korsulle. Jouluaattona korsussa raikui, kun uutta radiota testattiin.

”Pelattiin sököä, kiroiltiin ja soitettiin Saksan radiota.”

Samaan aikaan patterin päällikkö Tarvajärvi oli päättänyt tulla pitämään korsuun hartaushetken joulun kunniaksi. Jouluvirsien sijaan Tarvajärven toivottikin tervetulleeksi kova radion jyske. Jaakko muistaa, kuinka Tarvajärvi jäykistyi, veti henkeä ja alkoi seuraamaan miesten toimintaa.

”Päällikkö ymmärsi asettua meidän asemaan ja miettiä, mitä se joulu merkitsee sellaisille miehille, jotka ovat kuukaudesta toiseen olleet tässä samassa tilassa.”

Niin päällikkö Tarvajärvi jätti hartaushetkensä pitämättä, toivotti vain lyhyesti hyvää joulua.

Kiitollisin mielin joulunviettoa perheen kesken

Rintamajoulut ovat jäänet vahvasti Jaakon mieleen ja mielellään hän niitä muisteleekin.

”Mukavia asioita muistelee mielellään, ikävät puolestaan unohtuvat.”

Tänä päivänä Jaakko viettää jouluaan mieluiten lapsiensa ja heidän perheidensä luona.

”Minut on vapautettu joulun paineista. Muut hoitavat lahjojen hankinnan sekä joulupöydän valmistelemisen. Minä nautin läheisteni seurasta, puhekaveri pitää aina löytyä.”

Jaakko kertoo olevansa kiitollinen, että saa viettää joulua läheistensä kanssa tässä vapaassa maassa.

”Vapaus ja itsenäisyys ei ole itsestään selvä asia, vaan se on vaatinut kipua, vaivaa, tuskaa ja lukuisia uhreja. Uskon, että koko Suomen kansa on kuitenkin kiitollinen tästä vapaasta ja hienosta maasta.”

Joulu jokaiselle. Taataan yhdessä kunniakansalaisillemme, sotiemme veteraaneille, heidän puolisoilleen ja leskille tänä jouluna kystä kyllä. Anna aineeton lahja, joka muistetaan – lahjoita jo tänään!

Auta veteraania

Lahjoita veteraanien yksinäisyyttä ehkäisevään työhön, lääkkeisiin, taksimatkaan ja lounaaseen!

Lue lisää

Tutustu Sotiemme Veteraanien toimintaan!

Lisää aiheesta:

Lailan tarina pikkulotasta herkkukauppiaaksi
77 vuotta jatkosodasta: ”Kyllä sota on kamalaa – sitä ei edes ymmärrä, kun on rauha”
Helpota ikääntyvän veteraanin arkea

13.11.2018 Pienillä teoilla on suuri vaikutus – Giving Tuesday kannustaa levittämään hyvää

Veteraanit_TekojenTiistai

Suomeen tiistaina 27.11.2018 rantautuvan Giving Tuesdayn ideana on kannustaa jokaista meistä tekemään pieniä hyviä tekoja ja rakentamaan siten entistä vankempaa yhteisöllisyyttä.

Giving Tuesdayn ydinajatuksena on auttaa heitä, ketkä apua tarvitsevat. Yksi tällaisista ryhmistä on sotiemme veteraanit ja heidän puolisonsa sekä leskensä, jotka elävät hyvin pienillä tuloilla tänä päivänä.

Haastattelimme Ilkka Paanasta, joka tunnetaan sekä Supercell-pelifirman toimitusjohtajana että nuorten yhteiskunnallisen eriarvoistumisen ja syrjäytymisen vähenemistä ajavan Me-Säätiön* toisena perustajana. Saimme tietää, miksi Paanasen mielestä Giving Tuesdayn kaltaisilla tapahtumilla on oma paikkansa yhteiskunnassamme, ja miksi hän pitää veteraanien auttamista erityisen tärkeänä.

Yhteisöllisyys rakentuu pienin teoin

Black Friday ja Cyber Monday lienevät jo monille tuttuja käsitteitä, mutta onko korviisi vielä kantautunut kampanjaa nimeltä Giving Tuesday? Siinä missä Black Friday ja Cyber Monday keskittyvät kulutusjuhlaan, on Giving Tuesdayn ajatuksena vastavuoroisesti antaminen ja hyvän tekeminen. Alkujaan Yhdysvalloista liikkeelle lähtenyt kampanja rantautuu tänä vuonna Suomeen kantaen Giving Tuesdayn ohella myös nimeä suomenkielistä nimeä Tekojen Tiistai.

Mitä se hyvän tekeminen sitten käytännössä tarkoittaa? Vastaus on simppeli: voit tehdä hyvää juuri sinulle sopivimmalla tavalla. Se voi olla joko vapaaehtoistyön aloittaminen tai lahjoittaminen tai esimerkiksi vanhuksen auttaminen tien yli, naapurin roskien vieminen tai tutun/tuntemattoman voinnin kysyminen.

Ilkka Paanasen mielestä on hienoa, että tällaisia kampanjoita järjestetään.

”On tärkeää, että meitä muistutaan siitä, että itseasiassa jokainen meistä voi tehdä jotain. Sen ei tarvitse olla rahallinen panostus, vaan välillä pelkkä kuulumisten kysyminen voi pelastaa jonkun päivän tai vaikka kokonaisen kuukauden.”

Yksi Giving Tuesdayn tärkeimmistä tavoitteista on kohdistaa huomio yhteisöön. Paanasen mielestä yhteisöllisyys onkin juuri sitä, mitä Suomeen kaivataan lisää.

”Olemme Supercellin kanssa rahoittaneet kouluprojekteja Afrikan pienissä syrjäkylissä. Vaikka siellä on materiaalisesta näkökulmasta katsottuna köyhää, on siellä usein todella lämpimiä ja henkisesti rikkaita kyläyhteisöjä, joissa elää onnellisia ihmisiä. Koen, että sen kaltainen yhteisöllisyys on teollistumisen myötä hävinnyt länsimaista.”

Giving Tuesdayn kaltaiset tapahtumat vievät meitä askel askeleelta lähemmäs yhteisöllisempää yhteiskuntaa.

”Jokainen apu ja jokainen euro ovat ihan yhtä arvokkaita.”

”Vähintä, mitä voimme veteraanien puolesta tehdä, on auttaa heitä nyt”

Giving Tuesday on oiva tilaisuus suunnata katseet heihin, jotka ovat mahdollistaneet elämisen tämän päivän Suomessa.

”Veteraanien työllä on todella suuri merkitys siihen, miksi Suomessa on tänä päivänä niin hyvä elää ja olla. Ei meillä olisi ikinä tällaisia mahdollisuuksia mitä meillä on nyt, jos veteraanit ja heidän puolisonsa eivät olisi tehneet uhrauksia niin sodan kuin jälleenrakentamisenkin aikaan”, Paananen toteaa.

Veteraanien sekä heidän puolisoidensa ja leskiensä auttaminen on ajankohtaista, sillä kunniakansalaistemme keski-ikä on noussut jo yli 93 ikävuoteen, ja iän karttuessa avuntarve lisääntyy. Yli puolet sotiemme veteraaneista saa erittäin pientä eläkettä. Heidän bruttokuukausitulonsa on keskimäärin noin 1000€. Heidän puolisoidensa tulot ovat usein vieläkin pienemmät, noin 750€. Kasvavat kulut vanhuuden myötä nostavat tarvetta avulle.Veteraaneille, jos kelle, soisi eläkepäivät, jolloin ei tarvitsisi huolehtia riittääkö rahat lääkkeisiin, ruokaan ja muihin perustarpeisiin.

”Koen, että olemme kiitollisuudenvelassa sekä veteraaneille että kotijoukoille. Nyt, kun veteraanit ovat vanhoja ja tarvitsevat apua, vähintä, mitä voimme hyväosaisina tehdä, on auttaa heitä”, sanoo Paananen.

27.11. järjestettävän Giving Tuesdayn kunniaksi haluamme kannustaa sinua pieniin tekoihin, oli se sitten naapurin roskien vienti, mummon kukkien kastelu tai viiden euron lahjoitus veteraaneille! Pienillä teoilla on valtavan suuri merkitys. Tekojen Tiistai on juuri sitä, mitä sinä päätät siitä tehdä.

Lahjoita


*Me Säätiö on yksi Sotiemme Veteraanit -keräyksen merkittävimmistä lahjoittajista.

Lahjoita veteraanien yksinäisyyttä ehkäisevään työhön, lääkkeisiin, taksimatkaan ja lounaaseen!

Tutustu Sotiemme Veteraanien toimintaan!

Lisää aiheesta:

sotiemme_veteraanit
Kaikkien veteraanien palvelut eivät ole vieläkään kunnossa
Ikääntyviä veteraaneja on noin 14 000. Iän myötä he tarvitsevat enemmän tukea arjessaan. Tutustu Suomen Veteraaniliiton toimintaan ja tule lahjoittajaksi!
Helpota ikääntyvän veteraanin arkea

Sotiemme veteraanien rahankeräys
Tee työtä, jolla on merkitystä – vapaaehtoistyö tutuksi

20.9.2018 Tee työtä, jolla on merkitystä – vapaaehtoistyö tutuksi

Sotiemme veteraanien rahankeräys
Helsinki-Vantaa keräyksen piiripäällikkö Viljo Lehtonen ja Kaartin jääkärirykmentin Sotilaspoliisikomppanian varusmies

Vapaaehtoistyö sotiemme veteraanien hyväksi on palkitsevaa monesta syystä. Ensinnäkin, sillä mahdollistetaan kunniakansalaisillemme eli veteraaneille päivittäisiä perustarpeita aina lääkehuollosta yksinäisyyden torjuntaan sekä ateriapalveluihin ja taksikyyteihin. Sen lisäksi vapaaehtoistyössä pääsee kokemaan oman työn merkityksellisyyden ja auttamisen ilon konkreettisesti olemalla vuorovaikutuksessa veteraanien kanssa.

Piiripäällikkönä pääsee vaikuttamaan

Sotiemme Veteraanit -vapaaehtoistoiminnassa on mahdollista vaikuttaa kolmessa eri tehtävässä: piiripäällikkönä, aluevastaavana sekä kerääjänä. Jokainen tehtävä on arvokas ja tärkeä. Halu auttaa heikompiosaisia on kussakin tehtävässä toiminnan keskiössä.

Sen tietää myös Antti Roiko-Jokela, joka on toiminut erilaisissa vapaaehtoistyötehtävissä lähes koko aikuisikänsä. Viimeisimpänä Roiko-Jokela työskenteli menestyksekkäästi Keski-Pohjanmaan piiripäällikkönä 12 vuoden ajan.

Roiko-Jokelan kiinnostus veteraanitoimintaa kohtaan juontaa juurensa miehen omakohtaisista kokemuksista. Hänen isänsä oli sotainvalidi, joten hän näki veteraanin arjen ja haasteet hyvin läheltä. Lisäksi Roiko-Jokelalla on itsellään pitkän linjan reservitausta, joten maanpuolustus on ollut lähellä sydäntä läpi elämän.

Roiko-Jokela pääsi piiripäällikön roolissaan kokemaan ja näkemään parhaalta paikalta, mitä vapaaehtoistoiminnalla voidaan saada aikaan. Tästä loistavana esimerkkinä toimii se, että Roiko-Jokelan luotsaaman keräysorganisaation työn tuloksena Keski-Pohjanmaan veteraanit saivat yhteensä yli miljoonan euron edestä tukea päivittäisiin haasteisiinsa niiden 12 vuoden aikana, kun Roiko-Jokela oli keräyksen piiripäällikkönä.

Piiripäälliköllä on vastuu oman keräyspiirinsä rahankeräyksestä. Hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa keräyksien järjestäminen ja keräysalueiden aluevastaavien rekrytointi ja koulutus. Lisäksi piiripäällikkö raportoi keräysrahojen käytöstä ja hoitaa niiden siirtämisen veteraaneille, heidän puolisoilleen ja leskille.

Piiripäälliköille on luonteenomaista innostaa ja inspiroida muita, hallita laajoja kokonaisuuksia ja lähestyä uusi tilanteita ja ihmisiä positiivisuuden ja vuorovaikutuksellisuuden kautta. Piiripäällikkönä pääsee kehittämään erityisesti omaa organisointi- ja ongelmanratkaisukykyä sekä johtamis- ja kommunikointitaitoa.

Aluevastaava innostaa ja perehdyttää vapaaehtoistyöhön

Piiripäällikön roolissa Roiko-Jokelan tehtäviin kuului olennaisesti myös aluevastaavien rekrytointi sekä koulutus. Siinä missä piiripäällikön tehtävänä on vastata oman keräyspiirinsä (esim. Etelä-Pohjanmaa) rahankeräyksestä, aluevastaavan vastuulla on puolestaan oman alueen (esim. Seinäjoki) rahankeräys.

Aluevastaava toimii innoittajana, jonka tehtävänä on järjestää, kouluttaa ja motivoida ”yhden kerran” vapaaehtoiset mukaan kuhunkin keräystempaukseen, kuten esimerkiksi varusmieskeräykseen. Aluevastaavan valttikorttina on hyvät vuorovaikutustaidot, sillä hänen tehtävään on olla yhteydessä sekä kerääjiin että piiripäällikköön.

Jokainen kohtaaminen on arvokas

Roiko-Jokela korostaa, että jokainen lenkki vapaaehtoistyössä on tärkeä; kokonaisuuden täytyy toimia aina piiripäälliköstä kaduilta tuttuihin lipaskerääjään. Kerääjänä työn merkityksellisyys konkretisoituu, sillä jokainen kohtaaminen, vaihdettu sana sekä kerätty euro on äärimmäisen arvokas panos veteraanien hyväksi.

Lipaskerääjänä pääsee tapaamaan ihmisiä vauvasta vaariin. Siksi avoimuus ja helposti lähestyttävyys ovat kerääjille ominaisia taitoja.

Kerääjän työtä voi tehdä osa-aikaisesti, muutaman tunnin keikkoina. Pienikin hetki arjessa riittää.

Tee hyvää ja koe auttamisen ilo

Olitpa sitten eläkeläinen, opiskelija tai vaikka osa-aika työtä tekevä, voi vapaaehtoistyö veteraanien hyväksi olla juuri sinun juttusi. Vapaaehtoistyössä hienointa onkin se, että käytännössä kuka tahansa, jolla riittää kiinnostusta ja aikaa veteraanien auttamiseksi, voi osallistua siihen. Oikealla asenteella on valtavan suuri voima. Roiko-Jokela korostaakin, että jokainen keräyspiiri on erilainen.

”Meillä Keski-Pohjanmaalla keräysorganisaation rungon muodostavat reserviläiset ja veteraanijärjestöt. Lisäksi meillä on partiolaisia, leijonia ja rotareita. Keski-Pohjanmaalla on paljon ihmisiä, jotka haluavat tukea oman paikkakunnan veteraaneja sekä heidän puolisoitaan ja leskiään ja osallistua keräykseen esimerkiksi varusmiesten kuljettajana.”

Vapaaehtoistyö veteraanien hyväksi on palkitsevaa toimintaa etenkin siksi, että apua antamalla saat vastalahjaksi aitoa kiitollisuutta, merkityksellisyyden tunnetta ja elämänviisautta. Veteraanien keski-ikä on jo 93 vuotta, joten on sanomattakin selvää, että heillä riittää elämänkokemusta ja mielenkiintoisia tarinoita kerrottavaksi itsenäisen Suomen monivaiheiselta taipaleelta.

Sotiemme veteraanit ovat omilla uhrauksillaan mahdollistaneet meille elämisen tämän päivän itsenäisessä ja hyvinvoivassa Suomessa. Nyt on meidän vuoromme auttaa veteraaneja, heidän puolisoitaan sekä leskiään. Tee hyvää, ja koe aito auttamisen ilo – ryhdy vapaaehtoistyöntekijäksi!

Ilmoittaudu vapaaehtoistyöntekijäksi ottamalla sähköpostitse yhteys Riitta Suoanttilaan, osoitteeseen riitta.suoanttila@sotiemmeveteraanit.fi.

 

Voit lahjoittaa veteraaneille! Tutustu lahjoituskohteisiin!

Tutustu Sotiemme veteraanien toimintaan verkkosivuillamme!

Lahjoita veteraaneille lääkkeet, silmälasit, taksimatka tai lounas!