Ikuistamme tänä vuonna myös sotiemme naisten tarinoita ja esittelemme heidän monia roolejaan sodassa. Koulunkäynti sotavuosia oli vaiherikasta – ja opettajilta vaadittiin joustavuutta jatkuvien muutosten edessä. Useimmat opettajista olivat tuolloinkin naisia. Koulunkäynnistä sotavuosina meille kertoo oppilaan näkökulmasta eläkkeellä oleva apulaisrehtori Hannu Syväoja.
Vuonna 1939 oltiin toiveikkaita. Suomi oli päässyt lamavuosista ja sisäpoliittisesta sekavuudesta. Elintaso nousi nopeasti. Seuraavana vuonna olisi Helsingin olympialaiset! Niitä odotettiin kiihkeästi.
Sitten jyrähti: alkoi toinen maailmansota. Talvisodan syttyminen muutti kaiken: suuret suunnitelmat hiipuivat hätätilaratkaisuihin.
Koulut yritettiin säilyttää
Kansakoulun toimintaa yritettiin pitää yllä mahdollisuuksien mukaan sekä sota-aikana että seuraavana pulakautena ja “vaaran vuosina”. Tilanne normalisoitui täysin vasta 1950-luvun alussa. Opettajan näkökulmasta tilanne on ollut haastava: luokkien kokoonpanot vaihtuivat jatkuvasti, kun kansakouluihin tuli karjalaisia ja inkeriläisiä evakko-oppilaita.
Myös opettajat vaihtuivat ja heistä oli jatkuva pula: useimmat miesopettajat oli komennettu rintamalle ja moni naisopettaja toimi lottatehtävissä. Osa opettajistakin oli evakoita.
Nykyajan opettaja voi miettiä, kuinka oppi meni perille jatkuvasti vaihtuville oppilailla sekasortoisessa tilanteessa. Nykyisin perusopetuslain mukaan opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Sota-ajan opettajat olivat kovilla jo siinä, että saivat perustiedot ja -taidot opetettua.
Väliaikaisia taukoja
Sodassa oli myös tyypillistä, että koulutyö lopetettiin väliaikaisesti kokonaan.
Näin asiasta kertoo Hannu Syväoja, Punkalaitumen Sarkkilan koulun oppilas vuosina 1940–1948. Syväoja toimi myöhemmin itsekin 30 vuotta opettajana ja väitteli eläkeiässä vielä filosofian tohtoriksi.
”Sodan alkaessa meille oppilaille ilmoitettiin, että koulutyö täytyy toistaiseksi lakkauttaa, koska Venäjä on hyökännyt maahamme ja maamme joutunut sotatilaan, eikä edellytyksiä säännölliselle koulutyölle ollut”.
Talvisodan aikaisen liikekannallepanon aikana kasarmit eivät riittäneet sotaväen majoittamiseen, joten varusmiespalvelusta varten otettiin haltuun yleisiä rakennuksia ja sopivia maastoalueita, myös kouluja. Niinpä Sarkkilan koulukin sai toimia kasarmina. Koulun tiloihin majoitettiin yhteensä 340 sotilasta.
Luonnollisesti näin suuri miesmäärä tarvitsi käyttöönsä koulun kaikki yleiset tilat. Alakoulun opettajattaren asuntoon oli majoittunut kaksi upseeria, kamari toimi toimistohuoneena. Koulujen pihamaita ja lähellä olevaa metsäaukiota käytettiin harjoituksiin. Sen lisäksi kouluun oli vuoden 1939 lopulla joksikin aikaa evakuoitu Vahvialan kunnalliskoti.
Kun Talvisota loppui ja sotaväki lähti, koulua ehdittiin käydä kolmen viikon ajan.
Sitten alkoi Jatkosota.
Pulaa torjuttiin talkoilla
Sodan ja pulan vuosina 1939 – 1952 vaadittiin säästöjä. Tällöin ei puhuttu niinkään rahan niukkuudesta vaan tavaran. Työvoimasta oli huutava pula, lämmönhaaskauksesta varoiteltiin.
Pulaa torjuttiin omatoimisesti talkoilla. Sotavuosina ja muutamana vuotena niiden jälkeenkin koulun toimintaan löi leimansa merkittävä kotirintaman projekti: lasten ja nuorten vapaaehtoinen talkootoiminta. Talkootoiminta käynnistettiin nuorisojärjestöjen toimesta. Sitä organisoitiin jo talvisodan aikana, mutta pysyvä organisaatio luotiin syksyllä 1941. Toiminta jatkui vuoteen 1949 asti.
Nuorten talkoiden toimintamuodot olivat: (1) keräykset, (2) maatalous- tai muu tuotantotyö, (3) yleinen auttamistyö, (4) virkistystoiminta (5) säästämistoiminta sekä (6) henkinen valmennus, johon liittyivät leirit ja talkoojuhlat. Talkookasvatus tähtäsi lähinnä epäitsekkyyden kehittämiseen.
Ehkäpä jotain samaa talkoohenkeä on nykyajan ilmiöoppimisessa ja erilaisissa monia aineita yhdistävässä integroinnissa! Esimerkiksi Haagan peruskoulussa Helsingissä on suojeltu läheistä puroa ja paneuduttu kierrättämiseen. Myös kummioppilastoiminta vahvistaa oppilaiden yhteishenkeä.
Koulun Facebook-päivitys matematiikkaa ja luonnontieteitä painottavasta viikosta kuvastaa tämän ajan henkeä: “Vuoden 2019 toinen Malu-viikko sai upean aloituksen! Puolet 7. luokan maluista pääsi ohjaamaan 2-luokkalaisille mikroskopointia ja puolet tutustumaan hiilidioksidin ominaisuuksiin kemianluokka Gadolinissa. Alakoulun maluilla oli auditoriossa luonnonsuojeluliiton suojelupäällikön pitämä tietoisku Saimaannorpista, luonnonsuojelusta ja suurpedoista. Päivän kruunasi vielä 7. ja 8. luokkien vesiaiheiset työpajat.”
Välituntikuvia
Talkootyöt toivat myös vaihtelua koulunkäyntiin, kun joukolla lähdettiin esimerkiksi pellolle perunannostoon. Tavallisena koulupäivänä paras tunti oli tietenkin välitunti.
Näin Hannu maalailee: ”Jos sielunsa silmin loihtii esiin kaksi välituntikuvaa, toisen nykyisen peruskoulun ja toisen sotavuosien kansakoulun pihamaalta, ero on merkittävä. Sotavuosien koululaisen asussa näky puute. Ei ollut lenkkareita, farkkuja, napapaitoja. Puupohjakengät tai kumiteräsaappaat olivat yleisimmät jalkineet. Keväin syksyin monet lapset kävivät koulua paljain jaloin.
Tyttöjen asuun kuului hame, esiliina ja päähuivi, hiukset olivat lyhyet tai palmikoidut. Siisteydessä ei päästy nykytasoon. Päätäitä ja muitakin pikkueliöitä jahdattiin koulun toimesta.”
Pirulliset päätäit ovat riesana edelleen, mutta pukeutumisen vapautuminen ja rentous on yltänyt myös opettajakuntaan.
Samat tavoitteet
Nykyiseen opettamiseen eniten haasteita tuo nopeasti kehittyvä digitalisaatio, jossa toki piilee myös runsaasti mahdollisuuksia. Lapset ja nuoret ovat aiempaa lyhytjänteisempiä. Luokkien heterogeenisyys on lisääntynyt ulkomaalaisten oppilaiden myötä ja jossain luokissa saatetaan puhua jopa kymmentä äidinkieltä. Opettajalta vaaditaan joustavuutta ja kekseliäisyyttä myös nykypäivänä, ja edelleen neljä viidestä heistä on naisia.*
Muuten opettamisen pääpaino on pysynyt samana ja monen opettajan harras toive on “Kunpa sen verran oppisivat, että pärjäisivät tässä yhteiskunnassa.”
Kirjoituksen pohjana on käytetty FT Hannu Syväojan Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran julkaisemaa tekstiä Kansakoulu sodan ja pulan vuosina. Löytyy täältä.
Kommentit ovat toisen kirjoittajan Satu Kanervon ajatuksia nykykoulusta. Kanervo on opettaja ja kahden koululaisen äiti.
*peda.net/jyu/ruusupuisto/uutisarkisto/5- 2016/1-Lisaa-miehia-kouluun
