Maailmalla ja Suomessa koronaviruksen aiheuttama poikkeustila jatkuu. Varsinkin vanhemmat ihmiset ovat joutuneet viettämään pitkiä aikoja erityksissä ja pohtimaan tuntematonta uhkaa.

Koulutetut hoitoalan ammattilaiset ovat taistelleet etujoukoissa viruksen hyökkäyksiä vastaan. Suurkiitos ja kunnia heille! Mutta, ilman yhteistä päätöstämme taistella tuntematonta hyökkääjää vastaan, emme olisi selvinneet eteenpäin. Yhdessä puolustautumisen kyvyn me suomalaiset olemme saaneet edellisiltä sukupolvilta.

Maamme talous on kokenut kovan kolauksen. Nyt rakennamme korona-ajan yhteiskuntaa yhdessä. Paluu entiseen normaaliin on vaikeata, ja uuden normaalin luomiseen tarvitaan muutakin kuin rahaa ja aikaa. Siihen tarvitaan edelleen kaikkia suomalaisia, niin kuin sotiemme jälkeenkin.

Kun muistelemme, millaisesta tilanteesta vanhempamme ja isovanhempamme joutuivat rakentamaan Suomen uudestaan, voimme toiveikkaana ottaa mallia ja saada tämänkin kriisin jälkeen rattaat pyörimään. Muistetaan ”kaveria ei jätetä” -asenne.

Suurimmaksi onneksi olemme saaneet tehdä päätöksiä itsenäisenä hyvinvointivaltiona.

 

Sotiemme naiset

Pia Mikkonen (55v.) muistelee sota-ajan eläneitä isoäitejään lämmöllä. Isänmaa ja turvallisuus olivat heille enemmän kuin kunnia-asia.

– Molemmat isoäitini ovat kotoisin Pohjois-Savosta, toinen Heinävedeltä ja toinen Keiteleeltä, tai oikeammin Hamulan kylästä.

Hamulan mummi Vappu, oikealta nimeltään Aleksandra Walpuri, syntynyt 26.5.1904, olisi nyt 116- vuotias.  Heinäveden mummi Hilja Maria olisi nyt 100- vuotias, hän oli syntynyt 8.10.1919.

Mummit olivat ahkeria tekemään työtä

Molemmat isoäitini olivat maalaistalojen emäntiä. Molempien mummoloiden päätoimeentulo olivat lehmät ja vilja. Mummoloissa oli myös pienet kasvimaat, joissa kasvatettiin perunaa, porkkanaa, avomaan kurkkuja, mansikoita ja herneitä. Molemmat mummini olivat käyneet sen ajan karjakkokoulun.

Oikeastaan voin kuvailla molempia isoäitejäni samalla tavalla, sillä he olivat perinteisiä savolaismummoja. Kutsuin heitä kumpaakin mummiksi.  He olivat ahkeria tekemään työtä ja hyviä ruuan laittajia. Aamuvarhaisella he menivät navettaan ja päivä jatkui tilan töiden parissa iltaan saakka, sitten saunottiin.

 

 

Parhaita hetkiä minulle oli, kun viikonloppu tuli. Silloin autoin Hilja-mummia siivoamaan ja leivoimme leivinuunissa pullaa ja karjalanpiirakoita. Niitä tuoksuja en unohda koskaan. Nyt ylpeänä voin kertoa karjalanpiirakoiden muotoilun onnistuvan aina!  Nelilettisen pullapitkon muotoilua opettelen edelleen.

 

Paljon työtä kotirintamalla

Hamulan mummi Vappu oli iäkkäämpi ja pappani Eino oli Talvisodassa mukana. Vappu-mummi oli kotona lasten kanssa, isäni oli Talvisodan alkaessa neljävuotias ja hänen siskonsa kaksivuotias.

Heinäveden mummi, Hilja, oli nuorempi ja varmaankin hän oli myös omassa kodissaan, maatilalla. Äitini, Sirpa, on syntynyt vuonna 1943, jatkosodan aikaan.

Sotaa ja sen menetyksiä surtiin hiljaa

Hamulan mummin kanssa en jutellut sodasta, eikä hän koskaan siitä puhunut. Olin sen verran nuori, että silloin ei oikein historia-asiat kiinnostaneet. Olen kuitenkin kuullut tädeiltäni, että Vappu oli hyvin uskovainen ja piti pyhäkoulua, sodankin aikana, silloin kun sitä voitiin pitää.

 

Heinäveden mummin kanssa ei myöskään puhuttu sota-asioista. Koska hän oli kotirintamanainen, niin veteraaneihin töihin tultuani, hommasin hänelle kotirintamanaisten mitalin. Se oli hänelle todella liikuttava hetki ja näin, että hän piti tätä ”ansiomitalia” erittäin arvokkaana tunnustuksena.

Liputuspäivinä Suomen lippu salkoon

Kummatkaan eivät näistä asioista puhuneet. Näki ja tunsi kuitenkin, että isänmaa on heille arvokas asia, sillä aina liputuspäivinä molemmissa mummoloissani nousi Suomen lippu salkoon.

Isänmaan arvo

Turvallisuudesta tai sen ”hakuisuudesta” kertoo ehkä se, että Heinäveden mummolani tilan läpi rakennettiin Varkaus-Joensuu -valtatie. Koska tämä tiehanke vei papaltani maita, niin heille tarjottiin maatilaa jostain nykyisen Helsinki-Vantaan lentokentän tienoilta. He eivät kuitenkaan halunneet lähteä kodistaan mihinkään, vaan tyytyivät pienempiin korvauksiin.

 

 

Mummini olivat tyytyväisiä omaan elämäänsä. He olivat molemmat uskonnollisia ja kasvattivat lapsiaan kurissa ja rakkaudessa. Luulen, että mummeiltani olen saanut iloisen ja positiivisen luonteenlaadun sekä luottamuksen siihen, että elämä kantaa. Luterilaiset opit työn tunnollisesta ja ahkerasta tekemisestä tulevat varmaankin paljolti heiltä.

He ovat hyvin positiivisia ja suhtautuvat elämään sitä kunnioittaen. Rauha ja viisaus jotenkin hehkuu heistä.

He ovat todella sisukkaita ja aikaansaavia. Myönteinen elämänasenne kaikissa tilanteissa sekä uskollisuus ovat myös heille tyypillisiä piirteitä. Pienestä he eivät koskaan valittaneet, kantoivat surun ja tuskan monesti itse.

Jatkan työtä Suomen ja turvallisuuden puolesta

Turvallinen ja luotettava isänmaa, taloudelliset ja hyvät elämän lähtökohdat antava Suomi on maa, jota arvostan. Arjen turvallisuus on erittäin tärkeää meille jokaiselle. Toivon, että saan tehdä sekä Suomen turvallisuuden että suomalaisten arjen turvallisuuden edistämistä työkseni myös tulevaisuudessa.

Kun kyselin tarkempia taustatietojani mummeistani, niin tätini kertoi, että Vappu-mummini oli ollut karjakkona Hiekan luostarissa (ent. Konevitsan luostari) ja siellä hän oli tavannut pappani Einon.

Toivotamme teille kaikille oikein mukavaa alkavaa lokakuuta!  Huolehditaan toisistamme ja pysytään terveinä.

 

Pia Mikkonen

 

 

Pia Mikkonen tekee arvokasta työtä sotiemme veteraanien ja sotiemme naisten parissa. Lisäksi hän kuuluu Reserviläisliittoon sekä toimii sotilaskotisisarena