Kasvatustieteiden tohtori, psykodraamaohjaaja Eeva Riutamaa on tutkinut Karjalan evakkolapsien tarinoita väitöskirjassaan Maan korvessa kulkevi: Evakkolasten kasvukokemusten tunnemuistot ja hyvinvointi (Turun yliopisto, 2016). Kiinnostuksen evakkolasten tarinoihin sytytti oma äidin surumielisyys, johon sisältyi piiloteltu totuus omasta lapsuudesta ja evakkokokemuksista.
Vaietut muistot
Ympäristö suhtautui evakoihin monella tapaa. Toisaalla evakot otettiin kuin omiksi perheenjäseniksi, toisaalla heitä kiusattiin ja painettiin alas aina tilaisuuden tullen. Evakkona oloon ja omaan syntyperään suhtauduttiin niin ikään vaihtelevasti. Noin puolella evakoista oli kokemus, että karjalaisuudesta, kielestä ja omasta uskonnosta oltiin ylpeitä ja sitä ihannoitiin – noin puolella kokemus, jossa evakkotaustasta vaiettiin ja sitä yritettiin peitellä.
”Edustan itse sitä joukkoa evakkolasten jälkeläisistä, joiden perheessä ei puhuttu koskaan mitään tapahtuneista asioista. Minä en lapsena edes tiennyt, että äidilläni on karjalaiset juuret”, Eeva kertoo.
Eevan äiti oli evakkolapsi ja ortodoksi, jota kiusattiin ja haukuttiin koulussa. Vasta aikuisiällä Eeva sai kuulla äidiltään, miten traagisia äidin lapsuusmuistot olivat.
”Äiti hävitti murteensa ja uskontonsa, ettei hän paljastuisi karjalaiseksi. Äiti ei halunnut että kukaan koskaan myöhemminkään tietäisi, että hän oli evakko Karjalasta. Hän ikään kuin hävitti sen osan itsestään”, Eeva sanoo.
Selviytymisen sankarit
Näin jälkeenpäin miettiessään Eeva tajusi äidistään muutakin. Äiti oli aina ollut salaisuuksilla verhottu. Toisaalta hän peitti murheensa taitavasti ja varmasti välillä unohtikin ne, kun hän esiintyi ja lauloi. Mutta toinen puoli hänestä oli äärimmäisen surumielinen, yksinäinen ja sisäänpäin kääntynyt. ”Äidissä oli kaksi eri puolta. Ihailtu ja pidetty esiintyjä ja sitten tämä todella murheellinen ihminen”, Eeva kertoo.
Väitöskirjaa varten Eeva Riutamaa haastatteli kasvokkain yhtätoista ja sai kyselyvastauksia 631 evakkolapselta. Hän sai muun muassa kuulla, kuinka Karjalan evakot hakivat hyväksyntää ja yrittivät sopeutua. Yritettiin suorittaa kaikki viimeisen päälle, ettei kukaan päässyt haukkumaan. ”Tutkimuksessani oli mukana eniten selviytyjäsankareita, sellaista surun ja kivun voittamista työtä tekemällä. Naapurille piti näyttää, että perunavaot ovat siistit ja heinäseipäät suorassa”.
Monille evakkolapsille huudeltiin koulussa ja kyläteillä että: ”ryssän kakara, kommari, vääräuskoinen, pakana, punikki ja emakko”.
”Myös oma äitini joutui nyrkkitappeluihin ja sai osakseen lyömistä. Evakkolapsia tönittiin koulumatkoilla kuraojiin, reppuja ja vaatteita sotkettiin. 80 vuotta sitten Suomi on ollut samankaltainen kuin nyt, ennakkoluuloinen ja vieraisiin karttaen suhtauva. Evakkolasten kokemukset olivat ihan täyttä koulukiusaamista ja rasismia”, Eeva kertoo.
Koulukokemusten osalta Eevan väitöskirjatutkimus osoittaa kantaväestöstä poikkeavan uskonnollisen ja kielellisen taustan olleen merkittävin syrjityksi tulemisen syy. Ortodoksitaustaisilla lapsilla oli muita evakkolapsia enemmän kiusaamiskokemuksia.
Ylpeät karjalaiset
Noin puolella tutkituista oli toisenlaisia kokemuksia. Evakkomenneisyydestä ja karjalaisuudesta puhuttiin avoimesti, jopa karjalaisuutta ihannoiden. Karjalaista perintöä vietiin eteenpäin seuraaville sukupolville mm. tarinoin, lauluin ja opetuksin. Mahdollisuuksien mukaan osallistuttiin myös karjalaisten yhteisiin tapaamisiin.
Tasapainoinen kotikasvatus, samanikäisten ja samaa kokemusta kantaneiden tuki sekä lapsuuden tasa-arvoiset ystävyyssuhteet edesauttoivat myös evakkolasten hyvinvointia.
Väitöskirjassaan Riutamaa löysi evakkolasten joukosta metaforien avulla kuusi erilaista selviytyjätyyppiä: selviytyjäsankarit, identiteetin etsijät, optimistiset toimijat, trauman työstäjät, kohtalonsa hyväksyjät menestysten kantajat. Valtaosa evakkolapsista kuuluu positiivista tunnemuistoa kantavien ryhmään. Kielteisillä tunnemuistoilla on puolestaan negatiivinen yhteys ikääntyvän hyvinvointiin.
Eheyttävät kokemukset
Eeva tunnistaa itsessään karjalaista perintöä. Vaikemisesta huolimatta hän tuntee perineensä äitinsä karjalaisesta luonteesta hyvää.
”Tunnistan itsessäni sosiaalisuuden, uteliaisuuden ihmisten tarinoihin. Kun käyn karjalaisten sukuseurojen tilaisuuksissa, koen olevani omieni joukossa. Nyt kun taustoja ei tarvitse enää peitellä, olen tuntenut kuinka karjalaissuvuilla on ylpeys ja vahva itsetunto ja yhteisöllisyys. Tapaamisissa itketään ja nauretaan yhdessä”, hän kertoo.
Matka äidin kotisijoille Laatokalle teki vaikutuksen. ”Oli huikea tunne, kun näkymä Laatokalle avautui! Kävin uimassa ja tunsin, että jokin osa minusta kuuluu tänne. Olin juurillani”, Eeva sanoo.
Myös karjalainen vieraanvaraisuus ja keittotaidot ovat tulleet tutuiksi. Vaikka äiti kantoi vaiettua surua sydämessään, hänelläkin oli taito verkostoitua ja saada ystäviä – muun muassa ruoan avulla.
”Kun äiti muutti Somerolta Veteliin, hän halusi tutustua naapureihin ja kyläläisiin. Niinpä hän laittoi kaikkien postilaatikkoon kutsun kahville ja pullalla”, Eeva sanoo. ”Ja kun meillä on leivottu, niin siitä on riittänyt koko pihan lapsikatraalle pullat ja sämpylät per nenä”.
Oma suosikkikin hänellä on: ”Kyllä se on ruiskuoreen leivottu karjalanpiirakka. Leivon ne itse ja sadesäällä aina ryhdyn leipomaan”, Eeva kertoo.
Karjalaista iloa ja sinisilmäisyyttä
Nykyisin kun Eeva käy puhumassa väitöskirjastaan tai osallistuu evakkolasten perillisten tapaamisiin, hän tuntee vahvaa yhteenkuuluvaisuutta.
”Karjalaiset ovat ihan omanlaisensa heimo.”
”Karjalaisilla on aina ollut kyky uida kantaväestöön ja saada heidät puolelleen, ei vilpillä vaan vilpittömyydellään ja avoimuudellaan,” Eeva sanoo.
Riitta Uousukainen onkin kiteyttänyt karjalaisen small talkin hyvin. Hän kysyy aina: ”Ka mist sie oot, mist sie tuut ja mitä siul on laukussa”. Siinä on kaikki oleellinen, mikä uudesta ystävästä tarvitsee tietää.
Eeva Riutamaan väitöskirja Maan korvessa kulkevi: evakkolasten kasvukokemusten tunnemuistot ja hyvinvointi (Turun yliopisto, 2016) luettevissa täällä https://www.utupub.fi/handle/10024/124778
Kuvina on käytetty SA-kuvia evakkotaipaleelta. Kuvateksteinä on evakkolasten nimeämien laulujen sanoja ja nimiä. Laulut kuuluivat heidän kasvatusperintöönsä.
Sotiemme veteraaneja, sotiemme naisia sekä sotaleskiä on vielä jäljellä. Haluamme auttaa heitä viimeiseen mieheen ja naiseen. Helpottaa heidän arkeaan ja antaa tukea heidän pienen eläkkeensä lisäksi. Jos haluat olla mukana voit tehdä oman lahjoituksesi tästä.
