Puolisot ja äidit ovat sotiemme veteraanien rinnalla olleet tärkeitä tukipilareita ja auttajia Suomen itsenäisyyden ratkaisevina vuosina ja niiden jälkeen.
Naisilla oli sodan aikana mitä moninaisempia rooleja. Sairaanhoitajat ja lotat hoitivat haavoittuneita taistelun keskellä, usein hirvittävissä olosuhteissa. Sotilaskotisisaret loivat sodan melskeen keskelle muiston kodista – ja äidistä. Naiset työskentelivät lottina taistelualueella armeijan apuna ja väestön evakuoinnissa ja kuljetuksissa. Kotirintamalla naiset ponnistelivat lasten, vanhusten ja eläinten hoitajina ja naiset raatoivat raskaissa töissä tehtaissa ja maatiloilla miesten ollessa sodassa. Naiset olivat lohdun tuojina, toivon antajina ja lopulta väsymättöminä jälleenrakentajina.
Näille naisille, maamme Äideille, me jälkipolvet teemme kunniaa!
Jatkosotaa oli käyty miltei vuosi, kun Ylipäällikkö Mannerheim kirjoitti 60. päiväkäskyn Suomen äideille. Se julkistettiin äitienpäivänä 10.5.1942 ja sen sanat nostavat vieläkin kyyneleet silmiin:
“Suomen äideille!
Viettäessämme tänä vuonna toukokuun toista sunnuntaita Suomen äideille omistettuna merkkipäivänä isänmaamme puolustajat hiljenevät sodan kentillä hartain mielin ja syvä rakkaus rinnassaan muistamaan Teitä, äidit.
Te olette paljon antaneet tälle maalle. Te olette kehdosta alkaen kasvattaneet sen polven, jonka ansiosta maa on vapaa. Parhaillaan käytävän vapaustaistelumme aikana – miestenne taistellessa rintamalla – Te kasvatatte kodeissa isänmaalle uutta polvea, jonka sallittakoon viljellä ja rakentaa tätä maata rauhallisemmissa oloissa kuin mitä nykyinen polvi on saanut tehdä.
Töin ja rukouksin Te olette näinä taistelun vuosina tukeneet puolustusvartiossa seisovia poikianne ja tyttäriänne. Näistä rakkaistanne Teidän on ollut luovuttava maan hyväksi kansamme koettelemuksen ajaksi. Teidän siunauksenne on seurannut lapsianne taistelukentille ja antanut heille sankariuden voimaa isänmaan pelastamiseksi ja kestävän rauhan turvaamiseksi. Tahdon tänä päivänä erikseen lausua tervehdykseni ja syvän osanottoni niille Suomen äideille, joiden rakkaimmat sankareina ovat uhranneet henkensä isänmaan ja sen tulevaisuuden puolesta.”
Päiväkäskyn kaiut kuuluvat
Onneksi Päiväkäskyt ovat päättyneet, mutta niiden kaiut kantavat näihin päiviin ja kaikkien äitien sydämiin, erityisesti niiden, joiden omat lapset ovat lähdössä kotoa maailmalle tai suorittamaan asevelvollisuuttaan Suomen Puolustusvoimiin. Haastattelimme blogiimme neljän lapsen äitiä, teologian tohtori, pastori Riitta Särkiötä, joka kertoi meille nykyäidin tunnoista. Keskustelussa nousi esiin suuri kiitollisuus siitä, että olemme nyt saaneet elää ilman sotaa omalla maaperällämme, eikä oma eikä lasten nuoruus ole mennyt rintamilla sotiessa.
Naantali 1943.
Veteraanit mukana elämässä
Riitan molemmat pojat ovat käyneet armeijan; asevelvollisuuden suorittaminen oli heille itsestäänselvyys.
”Olemme puhuneet itsenäisyydestä kotona ja osallistuneet työmmekin puolesta moniin veteraanitilaisuuksiin ja veteraanien siunaustilaisuuksiin. Kyllä ne joka kerran koskettavat.” Riitta kertoo.
”Mieleen on jäänyt esimerkiksi jo edesmennyt lahtelainen sotaveteraani Mauno Uusitalo, joka soitteli meille kotiinkin, kun hänellä oli asioita hoidettavanaan. ‘Mitä tukikohtaan kuuluu’, hän tapasi kysyä. Myös lapsemme tunsivat Maunon ja kävimme hänen luonaan vierailulla koko perhe”, Riitta kertoo.
Isänmaallisuus osa kasvatusta
“Isänmaallisuus on ollut luonteva osa elämäämme. Tuntematon sotilas ja liputuspäivät ovat tuttuja”, Riitta kertoo.
”Minun ja Pekan isovanhemmat ovat olleet sodissa, mutta niistä kokemuksista ei kovin paljon puhuttu. Oma pappani oli innokas päiväkirjan kirjoittaja. Sodasta hän ei kuitenkaan kirjoittanut. Sodan alkaessa hän merkkasi päiväkirjaansa ‘Lähden sotareissulle’ ja rintamalta palattuaan ‘Tulin sotareissulta’. Siinä se”, Riitta sanoo.
Viikonloppulomilla Riitan pojat kävivät armeijatuntoja läpi äidin ja kenttäpiispana toimivan isän, Pekka Särkiön, kanssa. “Pojilla oli paljon kerrottavaa. He halusivat purkaa raskaita tai epäoikeudenmukaisilta tuntuneita tapahtumia, samoin kuin onnistumisia ja menneiden viikkojen saavutuksia.” Riitta kertoo.
Armeija kasvattaa
Aluksi toinen pojista mietti, että armeijasta voisi selvitä puolessa vuodessa. Loppujen lopuksi he kuitenkin viettivät asepalveluksessa vuoden verran.
“Pojat olivat kunnon miehen alkuja jo armeijaan mennessään, osasivat pitää itsestään huolta ja hoitaa asiansa. Siinä mielessä en koe, että armeija olisi tehnyt heistä miehiä.”
Riitta herkistyy ajatuksesta, että hänen omien poikiensa ikäiset nuoret miehet taistelivat itsenäisyydestä rintamalla. Samanlaisia ajatuksia tulee, kun hän on siunaamassa veteraaneja.
“Ajattelen usein, kuinka kovaa se on ollut äidille, kun nuoret miehet lähtivät sotimaan. Tilanne on varmaankin väkisin kasvattanut pojista miehiä, pakon edessä ihminen kasvaa. Tuntemattomassa sotilaassa Antero Rokka sanoo ‘Ei sitä nyt parane ajatella´ (kuka piipun tuolla puolen on). Tämä on varmasti ollut ihan aito sotilaan ajatus rintamalla.” Riitta miettii.
Luumäki 1943.
Mutta luetaan Mannerheimin päiväkäsky loppuun.
“Kaikkien teidän työnne on ja on ollut kansamme taisteluissa arvioimattoman suuri ja uhrinne mittaamaton. Suomen armeijan nimessä, suuren kiitollisuuden ja kunnioituksen osoituksena annan tänä päivänä Isänmaamme äideille yhteisesti omistettuna VAPAUDENRISTIN.
Olkoon se tuleville sukupolville tunnuskuvana äidin pyhästä kutsumuksesta kasvattaa tämän kansan lapsiin palava vapaudentahto, joka ikuisiksi ajoiksi on turvaava maallemme kalliisti lunastetun itsenäisyyden ja kansallemme sisäisen suuruuden.
Mannerheim”
Olemme kiitollisia veteraaneille, heidän vanhemmilleen ja heidän jälkipolvilleen sekä kaikille Suomen äideille, jotka tekivät ja tekevät oman osansa Suomen turvallisuuden eteen.
Riitan sanoin:
“Toivoisin ihan kaikille ja etenkin jälkikasvullemme, että vauhti elämässä voisi vähän rauhoittua, vaikka elämmekin kaiken kiireen keskellä. Hiljentyminen ja rukoileminen ovat tärkeitä juonteita elämässä.”
Suurkiitos Riitta ja pojat, kiitos Suomen äidit ja lukijamme ja tukijamme.
Joukossamme on sotiemme veteraanien lisäksi yli 20 000 sodasta selvinnyttä naista – veteraanien vaimoja, leskiä ja sodassa palvelleita naisia. Haluamme auttaa heitä, kuten kaikkia veteraanejakin, selviämään nykyarjessa. Keräämme varoja heidän lääkekuluihinsa, liikkumiseensa ja yksinäisyyden torjuntaan. Haluatko olla mukana auttamassa? Voit tehdä lahjoituksesi heille tästä.